Kalliokoski ajaa kauden aikana Ford Fiestallaan yhteensä kymmenen kilpailua, ensimmäinen etappi on tulevana viikonloppuna Ruotsin Höljesistä alkava Rally X Nordic -sarja. Rallicrossin SM-sarjan aloitus on 25. toukokuuta Jalasjärvellä. Näiden lisäksi Kalliokoski debytoi tällä kaudella MM-sarjassa, ohjelmassa ovat Ruotsin ja Etelä-Afrikan kilpailut STARD-tallin väreissä.

AL-Härmää edustava Kalliokoski aloitti rallicrossin Autokrossi-luokasta vuonna 2015 sijoittuen sarjassa viidenneksi. Seuraavana vuonna hän siirtyi SuperCareihin ja ajoi kaikkien aikojen nuorimpana kuljettajana, juuri 18-vuotta täyttäneenä luokan mestaruuteen. Kotimaan radoilta Kalliokosken tie vei Eurooppaan, seuraava askel oli Albatec Racingin Peugeot, jonka jälkeen viime kausi meni G-Fors -tallin Renaultin ratissa.

– Kaksi kautta EM-sarjaa on nyt ajettu ja oppia on tarttunut matkaan. Olen nähnyt kahden hieman erilaisen tallin toimintatapoja ja saanut arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen molemmista. Nyt oli oikea hetki tarttua seuraavaan haasteeseen uudella autolla ja uuden sarjan parissa. Meidän SM-sarjalla ja Rally X Nordicilla on laatutakuu, tämä yhdistelmä innosti lähtemään molempiin mukaan.

Autona Kalliokoskella on STARD-tallin rakentama viime kaudella MM-sarjassa kyntensä näyttänyt Ford Fiesta.

– Autoa on testattu, ja nopeasti kävi selväksi että Fiesta on huippuammattilaisten kehittämä. Auto sopi välittömästi käteen, oli nopea ja vaivaton ajaa. Olemme ajaneet lähtötestit Jalasjärvellä ja Honkajoella oltiin viimeistelemässä auton alustaa. Nyt se on iskussa, pian nähdään mikä on kuskin vire, Kalliokoski heittää.

Höljesissä ajetaan kaksi osakilpailua, joten avausviikonloppu on sarjassa menestymisen kannalta äärimmäisen tärkeä.

– On tosi tärkeä ajaa järkevästi, ettei ainakaan ensimmäisenä päivänä särje autoa. Yritetään hakea molemmista hyvä tulos, tavoitteeksi laitetaan palkintokoroke. Helppoa se ei tuossa sarjassa tule tosiaankaan olemaan, mukana on kivikovia kuskeja EM- ja MM-sarjoista, Kalliokoski päättää.

Teksti: Toni Lönnroos

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste