Patric Öhmanille Riihimäen SM-ralli on kauden kolmas osakilpailu rallin SM-sarjassa, kun tammikuinen Tunturiralli Rovaniemellä jäi väliin. Kouvolasta helmikuussa tuli SM3-luokan kahdeksas sija ja maaliskuussa Joensuusta yhdeksäs sija. Talvikausi SM-sarjassa on nyt taakse jäänyttä elämää ja Öhman yhdessä kartanlukijansa Aki Sparren kanssa lähtee kesäkauden avaukseen hyvällä fiiliksellä.

– Tottakai, hyvä fiilis aina kun tietää, että kohta pääsee taas ajamaan! Innokas ja jopa odottavainen tunnelma. Lumet on saatu sulateltua ja ehkä se sorapinta itselle jollain tavalla alustoista on se mieluisampi, vaikka ei talvessakaan mitään vikaa ole, Öhman kuvailee.

Öhman ajoi tulevan kilpailun viimeistelytestit Asikkalan suunnalla pari viikkoa sitten.

– Ehdittiin ajaa soralla ihan hyvin kilometrejä, eikä autossa ollut mitään vikaa, kaikki toimi. Olisi ollut hyvä tietysti ajaa enemmänkin, mutta tietyistä syistä johtuen se ei ollut nyt mahdollista. Kaikki on Riihimäkeä varten valmista, Öhman vakuuttaa.

Edellisen kerran Riihimäellä taisteltiin rallin SM-pisteistä keväällä 2017, mutta silloin ei Öhman ollut mukana. Vaikka Vantaalta ei Riihimäelle matkaa paljoa olekaan, niin vantaalainen ja Keravalla tallia pitävä Öhman ei suostu nimeämään nyt edessä olevaa kilpailua kotikilpailukseen. Ja muutenkaan Öhman ei koe, että tutusta tiestöstä olisi tässä kohtaa hyötyä.

– Minun tiemuisti kun on sieltä surkeimmasta päästä, niin se on nyt ihan se ja sama, vaikka olisin kilpaillutkin siellä aiemmin. Ei siitä olisi mitään tarttunut. Joitain osuuksia mitä olen kuullut, että on mukana, niin on tullut ajettua joissain pienemmissä kisoissa samoilla seuduilla aiemmin, enemmän teknisemmästä ja hitaammasta tiestöstä kuin nopeasta tiestöstä pitävä Öhman muistelee.

Tulevaksi viikonlopuksi Riihimäen seudulle on luvattu sateista säätä. Siinä missä SM3-luokan etuvetokuljettajat starttasivat talvikauden osakilpailuissa erikoiskokeille nelivetoisten jälkeen, niin nyt järjestys on toisinpäin. Öhmanin ja Sparren Fordin ovissa on kilpailunumero 22.

– Enemmistö toivoo aina kuivaa keliä. Jos sataa, niin sitten se olisi hyvä jos sataisi perjantaina nuotituksessa. Toivottavasti olisi kuivan sään kilpailu, se on aina kuitenkin vähemmän yllätyksellinen. Jos on pientä tietä, niin ne saattaa mennä sateella aika haastavaan kuntoon. Lähtöpaikka on tosi hyvä. Ei tarvitse ainakaan miettiä, että jos on paljon uria, että vesi jäisi niihin seisomaan, Öhman pohtii.

SM3-luokassa on Riihimäellä mukana 16 kilpailijaparia. Öhmanin tavoite on tuttu aiemmista kilpailuista, maalissa sijoituksen pitää olla luokan kärkikymmenikössä.

– Onhan siellä taas kova nippu SM3-luokan kuljettajia mukana ja kympin joukkoon selviytyminen vaatii onnistumista. Kovaa täytyy mennä ja kympin joukossa pitää ehdottomasti olla. Siitä lähdetään, Öhman korostaa.

Öhmanin kesäkauteen sisältyy ainakin SM-sarjan loput neljä osakilpailua, mutta tavoite olisi olla mukana myös elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettavassa legendaarisessa Keski-Suomen sorasirkuksessa.

– Neste Ralli on tavoitteena ja haaveena, töitä tehdään koko ajan sen eteen ja yritetään miettiä keinoja löytää siihen rahoitusta. SM-sarjaan osallistumista ei voida kuitenkaan riskeerata sen kilpailun varjolla. Toivon, että se saataisiin onnistumaan. Olisi se kuitenkin älyttömän hieno homma. Vielä ei pysty kuitenkaan sanomaan suuntaan tai toiseen mitään sen osalta.

Riihimäen SM-rallin alkutahdit lyödään lauantaina Riihimäen keskustassa järjestettävässä Meet & Greet -tapahtumassa kello 11.00 alkaen ja seremonialähtö puolestaan polkaistaan käyntiin kello 11.31. Päivän aikana ohjelmassa on yhdeksän erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 110 kilometriä ja maaliin Ragnar Granitin Aukiolle ensimmäisiä kilpailijapareja odotellaan illalla kello 19.30 aikaan.

Riihimäen SM-rallin aikataulu

EK1 – Järventausta (8,92 km) klo 12.07

EK2 – Hirvijärvi 1 (19,17 km) klo 12.35

EK3 – Varuskunta 1 (2,55 km) klo 13.17

EK4 – Varuskunta 2 (2,55 km) klo 13.32

Huoltotauko

EK5 – Pujaa (12,58 km) klo 14.59

EK6 – Koivukehä (12,53 km) klo 15.27

EK7 – Porvola (20,00 km) klo 15.55

Huoltotauko

EK8 – Kytäjä (12,96 km) klo 18.13

EK9 – Hirvijärvi 2 (19,17 km) klo 18.56

Go4Speed Motorsport verkossa

facebook.com/go4speedmotorsport

instagram.com/go4speedmotorsport

twitter.com/Go4SpeedMsport

Teksti: Jari Hotti, Go4Speed Motorsportin tiedottaja

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste