Tammikuussa Citroën C2:lla Tunturissa kovaa vauhtia väläytellyt Huovinen joutui lopulta pettymään kauden avauksessa, kun ensimmäisen päivän ulosajo vesitti toiveet hyvistä pisteistä.

Kauden toiseen osakilpailuun, Kouvolaan, tiimi laittoi auton kuntoon nopealla tahdilla, mutta pari päivää ennen kilpailua testeissä moottori sanoi sopimuksen irti ja kilpailu jäi ajamatta.

Talven päätös oli kotiosakilpailu Joensuussa. Siellä vihdoin ja viimein pistetili aukesi varman ajon päätteeksi.

– Kyllähän talvikausi oli tuskainen kaiken kaikkiaan. Onneksi vihdoin kotikilpailussa sentään päästiin ilman ongelmia maaliin asti ja saatiin muutama piste sieltä. Nyt heitetään menneet narikkaan ja lähdetään kesäkauteen hakemaan ehjiä suorituksia ja lisää kilometrejä, Huovinen suunnittelee.

Alkukauden murheet söivät joensuulaistiimin budjettia kaikkine vastoinkäymisineen, mutta pikkuhiljaa palaset ovat loksahdelleet paikalleen ja tukijat ovat hienosti touhussa mukana. Tavoitteena on ajaa koko kausi loppuun ja kerätä kokemusta tulevaisuutta varten.

Kevään rospuuttoaikana tiimi on tehnyt “Sitikkaan” perushuoltoa keskittyen alustan ja jarrujen toimivuuteen. Kuljettajapari on treenannut talvella muutettua nuottia jouheammaksi ja ykköskuljettaja on kertonut myös alkaneen treenata kuntosalilla, jotta jaksaa vääntää rattia kesän helteillä.

– Tosiaan jo jonkin aikaa on tullut treenattua punttien kanssa ja vähän keskityttyä mitä suuhunsa laittaa. Pakko myöntää kuntoilun hyödyt, kun sai hyvän vireen päälle treeneissä, niin virkeysastekin nousi samalla.

– Riihimäelle lähdetään nyt ensimmäistä kertaa kilpailemaan. Kilpailua edeltävänä viikonloppuna kävimme ajamassa reilun 30 kilometrin testit ja auto toimi moitteitta. Ratin ja penkin välistä täytyy vielä kaveria saada heräteltyä, mutta kyllä se siitä taas lähtee homma käyntiin. Toivottavasti saadaan kilpakumppaneiden kanssa hyvä vääntö päälle lauantaina, joka tuo varmasti lisäboostia hommaan, Huovinen uskoo.

Riihimäen osakilpailu starttaa lauantaina 25. toukokuuta kello 11.30 kaupungin keskustasta. Sen jälkeen kuljettajat taituroivat yhdeksän erikoiskokeen ja reilun 110 kilometrin reitin läpi, jonka jälkeen maaliin saavutaan kello 19.30 alkaen.

Kovatasoisessa SM3-luokassa on mukana 16 kuljettajaa, mikä enteilee tiukkaa taistelua pisteistä. Huovinen ja Romppanen lähtevät reitille numerolla 16.

Teksti: Joonas Huovinen Rallying tiedotus.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste