Kumpikin pari pääsi maaliin ja kasvatti pistepottiaan mukavasti. Samalla Historic Rally Club Finlandin (HRCF) joukkue nousi pistejohtoon.

Kun sarjan edellinen osakilpailu Tsekissä kuukausi sitten veti 16 suomalaisparia kilpailemaan, ei Luoteis-Espanjassa ajetussa Asturias-rallissa nähty samaa. Kilpailijat saavat yhdeksän kilpailun sarjassa laskea loppupisteisiinsä kuuden parhaan kilpailun tuloksen, joten on selvää, että valintaa kilpailujen välillä tehdään.

Rallye Asturias Historico ajetaan Pravian kaupungin ympäristössä, josta matkaa esimerkiksi Madridiin on yli 500 kilometriä ja Barcelonaan sitäkin enemmän. Kaikissa neljässä ikäkategoriassa poissaoloja oli selvästi havaittavissa.

Kategoriassa 3 hyvinkääläinen Pentti Veikkanen onnistui lopulta pääsemään maaliin asti, vaikka auton vaihdelaatikko ”kiukutteli” kilpailun kuluessa.

– Toisena päivänä, lauantaina ensimmäisellä pätkällä kolmosvaihde piti jo niin kovaa ääntä, etten uskaltanut sitä ollenkaan käyttää. Oli ajettava muilla vaihteilla, ja ajorytmi tietenkin sen myötä hieman muuttui, kertasi Veikkanen.

– Sitten vielä kakkonen alkoi jäädä jumiin kisan viimeisellä pätkällä. Onneksi sentään päästiin maaliin asti. Kyllä hieman kylmäsi siinä miettiessä, että ei kai taas vaan.

Ennakkosuosikiksi mainittu itävaltalainen Karl Wagner Porsche 911 SC:llä voitti, mutta Veikkanen ja toinen suomalaiskuljettaja Klaus Wilkman olivat kakkonen ja kolmonen. Pisteitä kertyi tällä kolmikolle sen verran, että Wagner on kolmen kilpailun jälkeen kategorian pistejohdossa 40 pisteen turvin. Veikkasella on pisteitä 33 ja Wilkmanilla 31, kummallakin ”rasituksena” tässä vaiheessa yksi keskeytys.

Ennen Asturias-rallia kategorian pistejohdossa ollut Esa Peltonen ei ollut mukana, joten 25 EM-pisteellään Peltonen putosi taulukon neljänneksi.

Tiimien välisessä kilpailussa Asturias-rallin suomalaispanos oli sen verran merkittävä, että Historic Rally Club Finlandin joukkue meni pistejohtoon kolmen kilpailun jälkeisessä tilanteessa. Tasapistein kakkosena, 10 pistettä vähemmän kuin suomalaisilla, on tiimeillä nimeltään Scuderia Coppa Amici ja Rododendri Historic Rally.

Kategoriassa 1 brittikuljettaja Ernie Graham on pistejohdossa 53 pisteellä. Italialainen Antonio Parisi paranteli asemiaan ja kakkossija Asturiassa nosti miehen pistetaulukon kakkoseksi vain kaksi pistettä kärjestä. Saksalainen Heiko Dlugos on kolmantena 49 pisteellä. Suomalaiskuljettajat Sverre Norrgård, Elias Kivitila ja Jari Hyvärinen ovat sijoilla 5–7.

Kategoriassa 4 Ville Silvasti – Risto Pietiläinen ovat pisteissä viidentenä 14 pisteellä. Ruotsalainen Mats Myrsell johtaa 55 pisteellä. Antonio Sainzilla on 42 pistettä ja Will Grahamilla 36. Kategoriassa 2 ei ole suomalaisia mukana.

EM-sarjan seuraava osakisa ajetaan Belgiassa Ypres Rallin merkeissä juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna.

– Meillä auto jäi nyt Belgiaan ja lähdetään sinne heti juhannuksen jälkeen vaihtamaan uutta vaihdelaatikkoa. Onneksi näitä varaosia on kertynyt varastoon, paljasti Veikkanen.

Teksti: Kikka Kuosmanen.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste