Voittomarginaali lopulta selvät 4,2 sekuntia. Toiseksi sijoittui Niko Kalliokoski, joka kävi kovan kamppailun Arttu Kilven kanssa. Kalliokoski ohitti Kilven kisan puolivälissä ja piti siitä kiinni loppuun asti.

Heidän takaan kilpailu oli myös tiukkaa. Simo Rauhala, Noora Lähteenmäki, Oskar Dahlbacka ja Suvi Jyrkiäinen tulivat kaikki toistensa takakontissa kiinni maaliviivan yli.

Miemois nousi sarjakärkeen

Legendsien lauantain lähdön voittoon ajoi Henri Tuomaala, joka piti häntä kovaa painostaneen Philip Miemoisin juuri ja juuri takanaan loppukierroksilla. Paalulta lähtenyt Miemois ei kyennyt kovasta yrityksestään huolimatta ohittamaan Tuomaalaa ja joutui tyytymään lopulta toiseen sijaan. Veli-Pekka Karttunen ajoi maaliin kolmantena.

Ahveniston haastavalla radalla taistelu sijoista oli kärkikolmikon takanakin huikean tasaista. Jani Vilen ja Pekka Seppänen seurasivat aivan palkintosijojen tuntumassa maaliin ja kärkiviisikko mahtui ruutulipun heiluessa reilun kahden sekunnin sisään.

Päivän toisessa lähdössä voitosta käytiin kamppailua aivan viimeisille metreille saakka. Miemois kuittasi ensimmäisen lähdön kakkossijansa voitolla jättäen juuri Tuomaalan tällä kertaa toiseksi. Myös Seppänen oli voittokamppailussa mukana, mutta hänen oli tyytyminen kolmanteen sijaan.

Sami Erkkilä ajoi loistavasti neljänneksi ja Joonas Vartiainen täydensi kärkiviisikon.

SM-sarjaa ennen toista lähtöä johtanut Karttunen koki karvaan pettymyksen, sillä hän ei pystynyt edes starttaamaan autoon iskeneen teknisen vian vuoksi. Miemois nousi näin ollen voitollaan Legendsien pistetaulukon kärkipaikalle.

The Gran Turismo -luokan voittoon ajoi Emil Westman. Westman ohitti kisaa alussa johtaneen, Legendseissä tänään dominoineen, Tuomaalan kisan puolivälin tienoilla ja onnistui repimään Porschellaan tarvittavan eron, jotta voitto lopulta irtosi. Tuomaala sijoittui toiseksi ja Jarkko Tähtinen ajoi maaliin kolmantena.

TULOKSET:

LEGENDS, 1. lähtö:

1. Henri Tuomaala

2. Philip Miemois +0,325

3. Veli-Pekka Karttunen +1,095

4. Jani Vilen +2,150

5. Pekka Seppänen +2,396

6. Sami Erkkilä +5,637

7. Johan Ahokas +11,978

8. Valters Zviedris +12,700

9. Markku Yliaho +13,334

10. Marko Kilpiä +14,433

LEGENDS, 2. lähtö:

1. Philip Miemois

2. Henri Tuomaala +0,561

3. Pekka Seppänen +0,771

4. Sami Erkkilä +2,225

5. Joonas Vartiainen +3,756

6. Mathias Herten +6,952

7. Jani Vilen +7,193

8. Valters Zviedris +10,352

9. Johan Ahokas +12,815

10. Marko Kilpiä +13,332

V1600:

1. Sami Talvitie

2. Niko Kalliokoski +4,280

3. Arttu Kilpi +5,562

4. Simo Rauhala +9,049

5. Noora Lähteenmäki +9,265

6. Oskar Dahlbacka +9,924

7. Suvi Jrykiäinen +10,449

8. Mika Lahtinen +17,249

9. Martina Backfält +17,963

10. Henrik Roehr +20,467

THE GRAN TURISMO:

1. LUOKKA:

1. Johan Dahlbacka

2. LUOKKA:

1. Emil Westman

2. Henri Tuomaala +2,340

3. Jarkko Tähtinen +5,426

4. Petri Ortju +24,248

3. LUOKKA:

1. Kari Matikainen

Sunnuntain ohjelma:

10.20 – 10.40 Xtreme Race Race 2 20 min.

10.55 – 11.15 V1600 Race 2 20 min.

12.30 – 12.45 Legends Race 3 15 min.

13.00 – 13.25 The Gran Turismo Race 2 20 min. +1

13.40 – 14.10 FAF + Formula Ford Race 2 25 min. +1

14.25 – 15.10 Xtreme Race Race 3 45 min.

15.25 – 15.45 V1600 Race 3 20 min.

Teksti: Rata SM / Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste