Esa Ruotsalainen oli voittanut neljä edellistä osakilpailua, mutta nyt hänen oli tyytyminen toiseen sijaan värikkäiden vaiheiden jälkeen.

Saarijärveläinen Mitsubishi-kuski ajoi nopeimmat ajat kolmelle ensimmäiselle erikoiskokeelle, mutta oli siitä huolimatta 1,8 sekuntia Ville Hautamäen perässä. Syynä vilppilähtö EK1:n startissa, josta seurasi 10 sekunnin aikasakko.

– Oma kanta asiaan oli se, että lähdin aivan oikeaan aikaan, mutta melko tarkalla se startti oli. Tuomaristo olisi voinut muuttaa päätöstä vain incar-kameran kuvan todisteen avulla, mutta meillä ei ollut kameraa käytössä, Esa harmitteli.

Hautamäki sai siis aikasakon myötä vähän tasoitusta, mutta sen jälkeen hän intoutui ajamaan tukun kärkiaikoja, eikä Ruotsalainen päässyt enää tavoittamaan yhdestä pohja-ajasta huolimatta.

– Ero oli 12 sekuntia ennen viimeistä pätkää. Tiedostin, että siellä ei pysty enää ajamaan kiinni, koska kyseessä oli toiseen kertaan ajettava EK. Erot olivat pieniä, mutta Ville oli tässä kisassa nopeampi, Ruotsalainen myönsi rehdisti.

Esa Ruotsalaisen ja kartanlukija Hannu Lammisen sarjajohto on edelleen vankka, 23 pistettä, kun kaksi osakilpailua on sarjasta ajamatta. Seuraava osakilpailu koittaa kesätauon jälkeen 31. elokuuta Laitilassa.

SM2-luokan tulokset Top3, Seinäjoen osakilpailu:

1. Ville Hautamäki 57.59,7

2. Esa Ruotsalainen +29,5

3. Mikko Ala-Talkkari +3.30,2

SM2-luokan pisteet 5/7 osakilpailun jälkeen:

1. Esa Ruotsalainen 127

2. Ville Hautamäki 104

3. Timo Mäenpää 51

Teksti: Jarno Saari / Esa Ruotsalaisen tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste