Vauhtiajot Battlessa kuljettajat jaettiin neli- ja kaksivetoluokkaan. Kilpailulähdöt keräsivät yleisöä hyvin jo välierien aikana. Kovien kilpailulähtöjen jälkeen finaalilähdöt ajettiin ison yleisön edessä ja loistavissa olosuhteissa.

– Meillä oli kyllä erinomainen päivä. Kaikesta pitää antaa arvosanaksi 10+. Aikataulut Vauhtiajojen kanssa toimi koko ajan. Kuljettajat pitivät kilpailusta todella paljon. Drifting-kuljettajat, jotka eivät normaalisti kilpaile kelloa vastaan, pääsivät nyt ajamaan kelloa vastaan ja se toi lisää sähköä. Finaalissa meille ei olisi mahtunut enää yhtään katsojia. Vauhtiajojen kanssa ehdittiin sen verran keskustella, että ensi vuonna tämä pyritään tekemään vielä isommin, kertoi Vauhtiajot Battlen promoottori, rallicross- ja rallikuljettaja Riku Tahko.

Kaksivetoisissa tiukan kisaamisen jälkeen finaaliin pääsivät Dennis Häggblom ja kisan ainoa naiskuljettaja Krisse Aalto. Kuten odottaa sopi, myös finaalissa ratkaisu oli hiuskarvan varassa, mutta lopulta voittoon ajoi driftingin ja rallicrossin parista tutuksi tullut Dennis Häggblom Hondallaan.

– Kun Vauhtiajot Battleen tuli kutsu, oli heti selvää, että haluan olla kilpailussa mukana. Tänään ajoi tytöt ja pojat kyllä pirun kovaa. Rata oli pieni, mutta haastetta oli todella paljon. Päivän alusta lähtien mulla oli aivan mahtava fiilis tästä kisasta, kuvaili iloinen Dennis Häggblom voittoisan kilpailun jälkeen.

Nelivetoisissa välierien jälkeen itsensä löysivät Petri Ylinen Subarullaan ja Matti Nisula MINI:llään. Finaalissa Petri Ylinen pystyi tuomaan Subarunsa vuorenvarmasti ja nopeilla ajolinjoilla maaliin. Palkintona tästä voitto ja Golden Ticket Varsovan Gymkhana Grid -maailmanfinaaliin.

– Olen elämäni aikana ajanut vähän kaikennäköistä, mutta tämä oli kyllä todella mahtava kokemus. Varsovaan on varmaan hommattava vähän viriämpi vehje, suunnitteli Vauhtiajot Battlen nelivetoluokan voittaja, seinäjokelainen Petri Ylinen.

Gymkhana Grid -maailmanfinaali ajetaan Puolan Varsovassa syyskuun 7. päivänä. Tuolloin radalla nähdään muun muassa rallin ja rallicrossin maailmanmestari Petter Solberg.

Teksti: Joni Pakarinen / Riku Tahkon tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste