SM-sarjassa alahärmäläinen joutui jättämään edellisen, Botniaringillä ajetun kilpailun väliin ja putosi kärkipaikalta neljänneksi. Kalliokoski oli samaan aikaan RallyX Nordicin osakilpailussa Norjassa ajaen Finnskogabanen -radalla kolmanneksi. Kauden pääpaino on Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa.

– Tavoitteena on menestyä RallyX Nordic-sarjassa, joten vaaka kallistui Norjan suuntaan. Harmittaa että sarjat menivät päällekkäin enkä päässyt Jurvaan, Kalliokoski sanoo.

AL-Härmää edustava Kalliokoski ajoi Norjassa kolmanneksi, mutta ei ollut aivan tyytyväinen itseensä.

– Vähän harmittaa, olisi ollut eväitä parempaankin. Muiden pölyssä ajaessa tein pienen virheen, ajauduin leveäksi ja kaveri pääsi yllättämään, Kalliokoski kertasi finaalia.

Kouvolan osakilpailussa ajetaan siis kahta sarjaa, se ei juuri 22-vuotta täyttänyttä Kalliokoskea mietitytä. Tavoite on selkeä, tulla viikonlopun viimeisessä lähdössä ykkösenä ruutulipulle. Tavoite on kova, Kouvolassa nähdään yhteensä 30 SuperCar-luokan kuljettajaa.

– Auto on käyty normaaliin tapaan läpi ja vaihteisto on huollettu Norjan kisan jälkeen. Kouvolan testi käytiin ajamassa jo aiemmin kesällä, rata on minulle tutuin kaikista Suomen crossiradoista. Yritetään olla Oliver Erikssonin ja Robin Larssonin edellä, silloin menee oletettavasti hyvin ja saan kurottua heidän piste-etumatkaa pienemmäksi. Sama juttu SM-sarjan kanssa, yritetään kammeta takaisin mitalikamppailuun. Kouvolan radalla pitää olla tarkkana ensimmäisen mutkan kanssa, viime vuonna olin kaataa siinä autoni. Siihen on turha väkisin rynniä, pitää ajaa fiksusti mutta täysillä, Kalliokoski miettii.

Kilpailu Kouvola Circuitin radalla alkaa lauantaina Autokrossi- ja SRC-luokkien osalta klo 10:00, SuperCarit päästetään irti klo 16:00 alkavissa vapaissa harjoituksissa.

Viikonlopun ohjeellinen aikataulu:

La 24.8. – Autokrossi ja SRC

09:00  Warm-up

10:00  Alkuerät

13:00  Semifinaalit

14:00  Finaalit

14:30  Palkintojenjako

16:00  Vapaat harjoitukset (RX Academy, SuperCar Lites, SuperCar)

18:15  Alkuerä 1 (RX Academy, SuperCar Lites, SuperCar)

Su 25.8. – SuperCar, SuperCar Lites, RX Academy

09:30  Warm-up

10:35  Alkuerät 2, 3 ja 4

13:00  Lounastauko

15:00  Semifinaalit

16:15  Finaalit

17:45  Palkintojenjako

Teksti: Jere Kalliokosken tiedotus, Toni Lönnroos

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste