Legendsien SM-pisteistä vähennetään kauden lopuksi kaksi huonointa lähtöä, mutta kauden päälähdön pisteitä ei voi vähentää. Siispä joka kuljettajalla olivat panokset korkealla sunnuntain ensimmäiseen kilpailuun. APR Competition -tiimin Mathias Hertén ei aivan pystynyt uusimaan eilistä voittoaan, vaan oli sunnuntain avauskilpailussa seitsemäs. Finaalikilpailu nosti miehen kanssakilpailijan rangaistuksen jälkeen toiseksi.

– Vaikka voitin eilen, niin aika oli sen verta huono, että pääsin aamulla lähtemään vasta seitsemännestä ruudusta. Missasin itse startin täysin ja pitkällä suoralla oli sen verran trafiikkia, että tipuin kauas kärjestä. Nousin lopulta seitsemänneksi, mutta pääkisa on aina pääkisa, ja se toki hieman harmittaa. Viimeisessä kilpailussa vauhti oli kohdallaan ja pysyin kärjen mukana. Viimeisellä kierroksella alkoi tapahtua, ja nousin lopulta toiseksi, kertasi Hertén.

Tiimikuljettaja Jani Vilen ajoi kelpo kilpailut sunnuntaina. Mies oli ensimmäisessä kilpailussa viides ja toisessa peräti neljäs.

– Hieno viikonloppu takana, ei voi kuin tyytyväinen olla. Perjantain vaihtelevissa keliolosuhteissa oli vauhti vähän hukassa, mutta saatiin onneksi säädöt kohdalleen ja hyvä kyyti kisoihin. Toisessa kilpailussa jäätiin vain seitsemän tuhannesosaa rataennätyksestä, sekin lämmittää mieltä. En olisi uskonut, että löytyy näin hyvä kyyti täällä. Jostain vain löytyi se extra-boosti. Mahtavaa oli ajaa kilpaa, iloitsi kuopiolainen.

Tulokaskuljettaja Leevi Lintukanto ajoi sunnuntain ensimmäisessä kilpailussa uransa parhaaseen suoritukseensa oltuaan maalissa kuudentena. Toisessa kilpailussa nuorukainen sai kanssakilpailijalta osumaa ja ylitti maaliviivan lopulta 12:na.

– Vauhti on ollut hyvä. Pääsin kahdessa kisassa lähtemään kolmen kärjestä. Viimeiseen kisaan tuli pari tyhmää virhettä itseltä. Hyvillä mielillä lähdetään kohti Kemoraa, pitää käydä vain treenaamassa, kun en ole siellä vielä ajanut, Lintukanto mietti.

Mustien pilvien Kemora

Mustat pilvet kiertelivät sunnuntaina niin Kemoran radan kuin muutamien kuljettajienkin yllä. Philip Miemois starttasi päälähtöön paalupaikalta, mutta joutui taipumaan lopulta kolmanneksi Pekka Seppäsen ajaessa voittoon. Miemoisin tie oli sunnuntaina muutoinkin kivinen, kun jälkimmäisessä lähdössä mies tönäistiin kolaroinnin seurauksena viimeisellä kierroksella kärkipaikoilta kahdeksanneksi.

– Koko viikonloppu on ollut mielestäni vähän huono. Viimeinen lähtö oli kuin piste i:n päälle tälle viikonlopulle. Onneksi tämä viikonloppu on ohi! Huokasi vaasalainen pettyneenä.

Johan Ahokkaan viikonloppu jatkui mustien pilvien alla. Mies starttasi sunnuntain molempiin kilpailuihin 14. lähtöruudusta. Ahokas oli sunnuntain ensimmäisen kilpailun 12:s ja nousi jälkimmäisessä kisassa aina yhdeksänneksi asti.

– P***a viikonloppu kaikin tavoin. Pitää vain olla iloinen, että tiimillä meni hyvin. Turhan paljon on osunut tänä viikonloppuna. Eiliseen kilpailuun lähdettiin aika-ajojen jälkeen viidentenä, kunnes osuttiin vierailevan Jesse Vartiaisen kanssa yhteen ja sen rytäkän seurauksena oioimme auton keulaa koko viime yön. Saatiin auto jotenkuten toimimaan tänään, mutta ei auta muu kuin vaihtaa autoon uusi keularunko Alastaroon ja treenata taas vauhti takaisin. Tehdään kunnolla kotiläksyt ja haetaan Alastarosta tiimille mestaruus, suunnitteli Ahokas.

Viktor Hertén oli sunnuntain ensimmäisen lähdön 15:s. Viimeisessä lähdössä mies pyörähti ja oli lopputuloksissa 22:s.

– Siinä ja siinä mennyt, viimeinen kisa oli vähän huono mutta kokonaisuutena viikonloppu on sujunut ihan hyvin. Vauhtia on ollut sopivasti. Alastaroon pitää yrittää saada hieman lisää vauhtia, jotta päästään kärkikuskien mukaan, nuorempi Hertén summasi.

Legendsien seuraava osakilpailu ajetaan Alastarossa 21.-22. syyskuuta. Kyseessä on sarjan finaaliosakilpailu, jossa ratkotaan Legends-luokan historian ensimmäiset suomenmestaruudet.

Tulokset, Rata-SM Kemora, Sunnuntai, Legends, kilpailu 2

  1. Pekka Seppänen 15:49.547
  2. Jesse Vartiainen +0.347
  3. Philip Miemois +0.992
  4. Veli-Pekka Karttunen +1.515
  5. Jani Vilen +2.153
  6. Leevi Lintukanto +6.040
  7. Mathias Hertén +10.252

***

  1. Johan Ahokas +16.611
  2. Viktor Hertén +17.855

Tulokset, Rata-SM Kemora, Sunnuntai, Legends, kilpailu 3

  1. Veli-Pekka Karttunen 15:55.097
  2. Mathias Hertén +0.999
  3. Jani Vilen +1.305
  4. Henri Tuomaala +4.816
  5. Joonas Vartiainen +5.125

***

  1. Philip Miemois +8.273
  2. Johan Ahokas +8.643
  3. Leevi Lintukanto +16.650
  4. Viktor Hertén +25.628

SM-pisteet 04/05 osakilpailun jälkeen

  1. Philip Miemois 1027
  2. Mathias Herten 964
  3. Joonas Vartiainen 957
  4. Veli-Pekka Karttunen 952
  5. Johan Ahokas 926

Kaikki SM-pisteet tästä

Kauden lopuksi pisteistä vähennetään kaksi huonointa lähtöä.

Teksti: APR Competitionin tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste