Mestaruustaisto oli avoimena vielä ennen päätös osakilpailun ensimmäistä lähtöä, sillä jaossa oli tuplapisteet, joka mahdollisti usealla kuljettajalle mahdollisuuden nousta kärkikolmikkoon.
Ensimmäisenä sarja kärjestä ajovuorossa oli Suokko, joka napautti luokkapohjat sekä kaksivetoisten yleiskilpailun toiseksi tässä vaiheessa. – Ihan hyvin meni, mutta kääntövarsi vääntyi jossakin vaiheessa, vaikkei osuttu mihinkään. Pyöränkulmat menivät ihan metsään ja loppu oli vaikea, Suokko kertasi ensimmäisen kierroksen tapahtumia.
Koivulan veljekset Juha-Pekka ja Mikko ovat kilpailleet Suokon kanssa samassa luokassa koko kauden. Tällä kaudella kaksikosta Mikko on esittänyt kovempia suorituksia ja hän lähti sarjan kolmannelta sijalta päätöskisaan. Ensimmäisellä kierroksella sijoitus oli luokan toinen, niin kuin monesti aikaisemminkin kaudella.
Kierroksen loppupuolella alkoi tapahtua, kun sarjan kärjessä koko kauden olleelle Jukka Olkoniemelle tuli keskeytys. – Iskarin yläpää korkkasi rytkyssä ja sieltä tulivat nesteet konehuoneeseen, jonka seurauksena pieni tulipalon alku. Onneksi palo ei kuitenkaan ehtinyt levitä, huollosta todettiin. Tämä alkoi ratkaista jo mestaruutta, sillä tuplapisteet jäivät nyt haaveeksi Olkoniemellä ainakin ensimmäisellä kierroksella.
Olkoniemen ongelmat tarjosivat sarjapisteissä neljäntenä olleelle Kari Karhulle mahdollisuuden kivuta ylöspäin, mutta myös Karhu joutui keskeyttämään tekniseen vikaan ensimmäisellä vedolla. Eli eikun vain selaamaan tilannetta alaspäin. Sieltä alkoi pikkuhiljaa nousta senioreiden nelivetokuskin, Timo Mäki-Ikolan nimi ylöspäin. Ratkaisut jäivät toisen kierroksen varaan.
Suokko paransi aikaa, nappasi luokkavoiton ja kaksivetoisten kolmanneksi nopeimman ajan, mikä varmisti mestaruuden tervajokelaiselle konkarille. Kaksivetoisten yleiskilpailussa Ikaalisissa Suokon edelle ehtivät toiseksi ajanut Matti Alarautalahti ja voittoon ajanut Henri Kossi. Mikko Koivula ajoi varmoin ottein toisen kierroksen, joka oikeutti luokan neljänteen sijaan, mutta sekin riitti pitämään miehen hienosti sarjan toisella sijalla.
Mäki-Ikolalla oli toisella kierroksella paljon pelissä, senioreiden voitto oli tuomassa sarjan kolmossijaa hänelle, aika toisella vedolla ei kuitenkaan parantunut, joten muilla oli vielä mahdollisuuksia. Laina-autolla toiselle kierrokselle päässyt Olkoniemi joutui tyytymään senioreiden seitsemänteen sijaan, joka tarkoitti tippumista sarjan loppupisteissä sijalle viisi. Niin ikään laina-autolla toisen vedon ajanut Karhu puolestaan kiri luokkavoittoon ja senioreiden toiseksi, mutta sarjasijoitus pysyi neljäntenä.
Näin ollen sarjan kolmanneksi nousi reilu parikymmentä vuotta taukoa kilpa-autoilusta pitänyt Mitsubishi kuljettaja Mäki-Ikola. Huikea suoritus, kun miettii, että mies hyppäsi tänä keväänä pitkän tauon jälkeen kilpa-autoon ja tällainen tulos kauden päätteeksi. Vauhti lienee verissä Mäki-Ikola Motorsportin miehillä, sillä menestystä on tullut ennenkin tiimille eri sprint-sarjoista.
Crosskarttien HydroLift mestaruussarjan voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Jari-Matti Tiilikka oli pitelemätön kaikissa osakilpailuissa ja ajoi selkeään mestaruuteen. Ikaalisten kilpailussa Tiilikka oli koko kilpailun nopein toisen kierroksen ajalla. Toiseksi sarjassa sijoittui Pasi Koski ja kolmas loppupisteissä oli Henna Viljava.
Kilpailukausi päättyi riehakkaisiin juhliin Ikaalisten keskustassa, Turkin Puistossa, jossa järjestettiin kilpailun jälkeen koko sarjan palkintojenjako musiikki artistien tahdittaessa menoa. Sarjaorganisaatio kiittää kaikkia kuljettajia, yleisöä, talkoolaisia ja yhteistyökumppaneita kuluneesta kesästä.
Teksti: Timo Louhelainen / Total Tarmac tiedotus