Heikki Koski-Lammi kävi istumassa kartanlukijan paikalla Keuruun harrasterallissa, mistä oli tuloksena keskeytys rajun ulosajon seurauksena. Vauhtia nopeassa paikassa oli yli 190 kilometriä tunnissa ja tuurit olivat kohdillaan, kun kaksikko ei sen suuremmin loukannut itseään.
– Olihan se melkoinen pyöritys. Hyvin tässä on onneksi toivuttu, eikä pitäisi olla jäänyt mitään haittaa, tuumasi Heikki Koski-Lammi.
“Citikoiden” kanssa on kiirettä pitänyt, kun autoja on töiden ohella tehty valmiiksi Laitilaan. Kaiken pitäisi kuitenkin olla nyt kunnossa.
– Kiireinen viikko on ollut. Odottavin ajatuksin ehjää kilpailua lähdetään tavoittelemaan.
Kummatkin veljeksistä ovat ehtineet myös testata kesällä autojaan. Toki Juholla testikilometrit ovat jääneet vähäisemmiksi varusmiespalveluksen vuoksi. Hänellä tavoitteena Laitilassa on ehjä suoritus.
– Ehjää suorittamista lähdetään hakemaan ja hyviä suorituksia kauden lopuista kilpailuista, kertoo Juho Koski-Lammi Laitilan SM-rallin alla.
Koski-Lammit ajavat luokassa SM3.
Teksti: Koski-Lammi Motorsport tiedotus