Tulos tiesi Salon ja Luhtisen nousua SM1-luokan  kärkipaikalle ennen neljän viikon kuluttua Salon ja Turun seuduilla  ajettavaa päätösosakilpailua.

Rallin kymmenkertainen Suomen mestari oli voittoonsa luonnollisesti  tyytyväinen.

– Ihan hyvä ja mestaruustaistelun kannalta tärkeä voitto meille. Lopussa jo varmistelin. Viimeinen pätkä oli liukas ja en ottanut  siellä enää yhtään riskiä. (Jari) Ketomaa pääsi lähelle, mutta tiesin,  että vauhtimme riittää. Ajoin pätkän varovasti ja se kannatti. Voiton  myötä taistelemme neljän viikon kuluttua tiukasti mestaruudesta numero 11, Salo muistutti.

– Päivä meni meiltä hyvin. Muutaman pätkän ajoin turhan varovaisesti  ja pari omaa ajovirhettäkin reissulle mahtui. Virheet kostautuivat  heti ja jäin muutaman sekunnin.

– Tämän rallin ratkaisut kulminoituivat EK 5/7 Sannaisiin (17,94 km)  niin kuin monena vuonna täällä aikaisemminkin. Molemmilla ajokerroilla  sain kyseisellä pätkällä hyvän iskun päälle ja onnistuin hyvin. Aika  kontrolloidusti ja samalla kovaa pystyin tänään ajamaan.

Laitilassa ajettu voitto oli Salolle SM1-luokasta kuluvan kauden toinen.

– Viimeistä rallia minun tai Teemun (Asumaa) ei tarvitse enää edes  pakolla voittaa. Ajamme toinen toista vastaan ja se kumpi maalissa on  toisen edellä, on mestari. Hieno tilanne ja varmasti tulee  mielenkiintoinen ottelu, Salo ennakoi.

Ralli SM-kauden finaaliosakilpailu ajetaan Salon ja Turun maisemissa  27.-28. syyskuuta.

Lopputulokset; SM Oili Jalonen -ralli:

1. Juha Salo – Topi Luhtinen Skoda Fabia R5 50:24,3

2. Jari Ketomaa – Henri Arpiainen Ford Fiesta R5 + 3,1

3. Kristian Kiviniemi – Enni Mälkönen Skoda Fabia R5 + 26,2

SM1-luokan epävirallinen pistetilanne 6/7 osakilpailua:

1. Juha Salo 106

2. Teemu Asunmaa 102

3. Emil Lindholm 67

Teksti: Salo Racing -tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste