Kuuden ajetun erikoiskokeen jälkeen Lindholm johti rallia 9,3 sekunnin erolla seuraavaan. Rallin toiseksi viimeinen EK jäi tällä kertaa Volkswagen-kaksikon viimeiseksi.

– Aika hölmö homma. Oma virhe. Yhdessä vasemmalle kääntyneessä mutkassa auto vain lähti liitämään ja en saanut käännettyä sitä enää sisämutkaan. Osuimme kiveen, josta auto kaatui ympäri.

– Kyseiseen mutkaan ajolinjani oli väärä. Ensimmäisellä ajokerralla paikka tuli läpi kaasua nostamatta. Automme lähti kääntymään mutkaan hyvin, mutta jostain syystä keula suoristui ja se oli menoa sitten. Ja tämä ralli oli sitten siinä, pettynyt Lindholm kertasi tilannetta.

Lindholmin keskeytys tiesi myös Suomen mestaruusmahdollisuuksien menetystä. Kauden viimeisessä SM-rallissa Lindholmilla on vielä teoreettinen mahdollisuus nousta SM-hopealle.

– Mestaruudesta taisteltiin. Hopea tai pronssi, sillä ei ole sinänsä väliä. Loppuun asti yritetään. Toki aina voi sanoa, että “tänään olisi pitänyt ajaa hiljempaa”. Se on jälkiviisautta. Minulla on kova hinku päästä ajajaurallani eteenpäin. Mutta tämä taas muistutti että pitäisi malttaa myös oppia.

Ralli SM-kauden finaaliosakilpailu ajetaan Salon ja Turun maisemissa 27.-28. syyskuuta.

Epävirallinen SM1-luokan pistetilanne 6/7 osakilpailua:

  1. Juha Salo 106
  2. Teemu Asunmaa 102
  3. Emil Lindholm 67

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste