Edellisessä, Alastarolla ajetussa kilpailussa Trogen nousi ensimmäisessä kilpailussaan palkintokorokkeelle erittäin haastavissa olosuhteissa. Vettä tuli taivaan täydeltä koko 45 minuutin kilpailun ajan ja lainehtiva rata nosti rattitaiturit esiin. Seuraavassa lähdössä autosta hajosi vaihdelaatikko, mikä vaikeutti ajamista.
– Sadekisassa oli paljon ohjelmaa. Piti ajaa tarkasti, ettei lähtenyt käsistä. Pari kertaa oli aika hilkullakin, ja aina kun katsoin peileistä, oli joku pyörimässä jossain päin rataa. Oli se melkoinen soutukilpailu, mutta hauskaa oli koko viikonlopun, Trogen muistelee.
Pärnun kilpailuun Trogen starttaa EST 1 Racingin autolla. Sama ajokki oli käytössä Alastarolla.
– Pärnun rata oli formulalla tosi nopea. Se ei ole mikään älyttömän vaikea ajaa, mutta vaatii rohkeutta. Se, kuka uskaltaa, pystyy tekemään eroja. Radalla on kiva rytmi, keskivaiheilla on hieno oikea-vasen yhdistelmä. Se on makea ajaa. Autosta on nyt enemmän kokemusta, joten olen tyytyväinen, jos pystyn ajamaan jokaisessa kisassa kolmen joukkoon. Ja jos saan lähdössä kakkosen pesään, ettei tarvitse antaa puolta minuuttia muille tasoitusta, niin olisihan se voitto ihan jees, Trogen kertoo nauraen.
21.-22. syyskuuta ajettava Pärnun kilpailu on BMW Xtreme NEZ-sarjan viimeinen osakilpailu. Aikataulut ja muu informaatio päivitetään Trogenin somekanaville kilpailun alla.
Teksti: Toni Lönnroos.