Salon ja Turun seudulla ajettavassa Ralli SM -osakilpailussa on päästy päivähuoltoon ja eilisen ongelmista sisuuntuneena Teemu Asunmaa on jahdannut Juha Saloa kiinni, eroa ollen enää 0,6 sekuntia. Käytännössä se kumpi tänään ensin maaliin tulee, vie rallin SM1-luokan Suomen mestaruuden.

– Eilen hölmöiltiin ja menetettiin aikaa aika paljon. Yön aikana piti kerätä niin sanotusti paketti kasaan. Ajateltiin että lähdetään rennosti ajamaan, kun mitään ei oo hävittävää. 20 sekuntia oli Juhaan aamulla. Onnistu aika hyvin noi kolme pätkää. Kaikki toimii niin kuin pitääkin, joten rennolla vedolla, siitähän se, Asunmaa kertaa.

Moninkertaiselle rallin Suomen mestarille Juha Salolle tulee kiire Asunmaan edellä.

– Ihan ok on mennyt, ei olla virheitä tehty. Vähän pitäis kovempaakin päästä. Tietenkin nyt tuntuu, että käy tie paikoittain aika ahtaaks. Täytyy yrittää vähän jotain käärmekeittoa tonne vikalle lenkille keksiä, muuten käy ohrasesti, Salo naurahtaa.

Lindolm, joka on mukana sarjan pronssikamppailussa, johtaa kisaa noin kahdeksalla sekunnilla.

– Liukastellen menee, en saa oikein otetta siihen. Teemu voi äkkiä tulla meidänkin ohi tuolta. Ei ajeta niin kunniasta ja voitosta, pronssista ajetaan, Lindholm kertoo.

SM2-luokassa Ville Hautamäki on noussut sarjan pistejohtaja Esa Ruotsalaisen ohi ja venyttänyt eroa. Esa Ruotsalaiselle riittäisi kilpailun kolmas sija varmistamaan luokkansa Suomen mestaruus.

SM3-luokassa sekuntikamppailu jatkuu – Koski-Lammi kärjessä

SM3-luokka on tarjonnut toistaiseksi mahtavaa sekuntitaistelua nuorten kesken. Huoltoon tultaessa ykköspaikkaa itsellään pitää Heikki Koski-Lammi, ennen toisena ajavaa Aleksi Röyhkiötä. Kolmantena tällä hetkellä Lauri Joona.

SM4-luokkaa vie suvereenisti Jesse Turunen, peräti puolentoista minuutin turvallisella erolla. Kilpailun toisesta sijoituksesta kamppaillaan Jani Lahtisen ja Sami Korvolan kesken.

Ralli tulee maaliin tänään Turun Metsämäen Raviradalle noin klo 17.30 ja samalla tiedetään Suomen mestarit mallia 2019.

Kokonaiskilpailun tulokset EK 5/9

Yleiskilpailu

1. Emil Lindholm 33.14,2

2. Juha Salo +7,9

3. Teemu Asunmaa +8,5

SM1-luokka

1. Emil Lindholm 33.14,2

2. Juha Salo +7,9

3. Teemu Asunmaa +8,5

SM2-luokka

1. Ville Hautamäki 35.17,7

2. Esa Ruotsalainen +18,7

3. Jussi Lindberg +42,0

SM3-luokka

1. Heikki Koski-Lammi 35.20,8

2. Aleksi Röyhkiö +3,8

3. Lauri Joona +6,8

SM4-luokka

1. Jesse Turunen 36.16,7

2. Jani Lahtinen +1.28,3

3. Sami Korvola +1.29,0

TULOSPALVELU

KUVAPANKKI

Teksti: Ralli SM -viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste