Viitisenkymmentä heistä taistelee sarjan pisteistä. Sarjan luokkiin, mutta eivät sarjaan, ilmoittautuneet mittelevät vauhtiaan sarjalaisia vastaan. Viitisenkymmentä kilpailijaa on mukana kyläkisan puolella.

Tarjolla oli 16 luokkaa ja kyläkisan puolella niin, että kaikilla säännöt täyttävillä autoilla oli mahdollisuus osallistua. Tarjolla oli myös nuorten nuottiluokka, joka oli ainoa luokka, johon kilpailijoita ei tullut. Kaikki kilpailuun osallistuvat ajavat saman reitin, nuotilla tai pimeään.

Kilpailun kokonaispituus on 160 km, josta erikoiskokeita 80 km. Erikoiskokeita on viisi, joista pisin, kilpailun viimeinen yhtä kaasutusta vaille 25 km. Kilpailukeskuksessa Petäjäveden Kulttuurikeskus Miilussa odottavista pokaaleista ja F-rallisarjan pisteistä käydään tiukkaa ihan loppuun asti.

Kilpailijoita ja siinä samalla katsojiakin hellitellään upeilla nypyillä, ylityksillä sekä loivemmilla ja tiukemmilla mutkilla.

Ollaanhan Neste Rallin sydänmailla. Kilpailukeskus: Petäjäveden Kulttuurikeskus Miilu, osoite: Miilutie 4, Petäjävesi (ajo Rantatien kautta).

Ensimmäinen auto lähtee reitille klo 11.01.
Kilpailun lähtö ja maali sijaitsevat kilpailukeskuksessa.
Kolmen ajetun ek:n jälkeen käydään kilpailukeskuksessa huollossa.
Ensimmäistä kilpailijaa odotellaan maaliin n. klo 15.30.

Teksti: Sari Ohra-aho
Petäjäveden Urheiluautoilijat ry

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste