Sarjan päätösviikonlopun kolme starttia ajettiin sateen kastelemalla Monzan radalla Italian Monzassa. Niko Kari ajoi sijat 8-5-4 ja Konsta Lappalainen sijat 9-9-10.

KIC Motorsportin tallipäällikkö Petri Lappalainen oli Monzassa saavutettuihin tuloksiin tyytyväinen.

– Monzan huippunopea rata on sarjan muista radoista poikkeava. Kuivalla kelillä ajetuissa aika-ajoissa meillä oli vaikeuksia, mutta sadekelissä olimme hyviä. Karin tulokset olivat lähtöruudut huomioiden erittäin hyviä. Myös Konsta ajoi hyvin.

KIC Motorsportille kysymyksessä oli ensimmäinen kausi kansainvälisellä F3-tasolla. Talli kuroi eroa sarjan kärkitalleihin kiinni tasaisen varmasti. Sarjan edellisessä osakilpailussa suomalaistiimi pystyi jopa jo haastamaan F3-tason kestomestarin italialaisen Preman.

– Olimme tallina loppukaudesta erittäin kilpailukykyisiä, ja pystyimme jopa haastamaan vauhdillisesti Premaa. Täälläkin viikonlopun viimeisessä osakilpailussa Niko Karin paras kierrosaika oli vain kolme sadasosaa Premalla voittoon ajanutta Fredrik Vestiä hitaampi.

– Tiedettiin jo lähtiessä tälle tasolle, että iso mäki on kiivettävänä. Pääsimme avauskauden aikana jo melkein mäen päälle. Kilpailijamme ovat toimineet tällä tasolla jo useita vuosia. Olen tyytyväinen siitä, miten tallimme suorituskyky koheni kauden loppua kohden. Insinööriemme kovalevyt olivat kauden alussa tyhjiä, nyt ne ovat tietoa täynnä, Lappalainen toteaa.

KIC Motorsportin tulokaskuljettaja F3-tasolla oli Konsta Lappalainen, 18, joka päätti debyyttikautensa Monzassa kolmeen EM-pistesijaan.

– Oli kiva päättää kausi viikonlopun jokaisessa kisassa EM-pisteille. Viimeisessä startissa olisi vauhtia ollut enemmänkin, mutta sain ajorytmistäni kiinni vasta kisan lopussa ja pääsin ohittamaan kisan alussa minut ohittaneen kuljettajan.

– Ajoimme kisat sateella ja aika-ajot kuivalla. Kisat olivat hyvää sadetestiä tulevaa varten. Viimeisessä kisassa kokeilimme autossani totutusta melko poikkeavia säätöjä, jotka toimivat yllättävänkin hyvin.

Lappalainen sanoo, että uran ensimmäinen kausi F3-tasolla oli odotetun kova ja opettava.

– Nousujohteinen kausi kaiken kaikkiaan. Tiedettiin, että täällä on ensikertalaisen vaikea pärjätä, mutta selviydyimme kaikista haasteista kiitettävästi. Etenkin kauden toinen loppupuolisko oli meiltä hyvä. Myös omaan ajamiseeni tuli asioita jo niin sanotusti selkärangasta. Ei tarvinnut sen kummemmin miettiä mitään. Iso kiitos kaikille tiimimme tukijoille, jotka tekivät tämän mahdolliseksi. Tästä on hyvä jatkaa ja mennä eteenpäin, Lappalainen kiittää.

Tuloksia: FIA F3 Regional, Monza, Italia:

Lähtö 1:

  1. Igor Fraga (BRA) DR Formula RP Motorsport 33:15.246

  1. Niko Kari (FIN) KIC Motorsport + 21,364
  2. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 36,164

Lähtö 2:

  1. Igor Fraga (BRA) DR Formula RP Motorsport 32:57,933

  1. Niko Kari (FIN) KIC Motorsport + 16,911
  2. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 31,892

Lähtö 3:

  1. Frederik Vesti (DEN) Prema Powerteam 32:42,515

  1. Niko Kari (FIN) KIC Motorsport + 16,332
  2. Konsta Lappalainen (FIN) KIC Motorsport + 36,435

Epäviralliset EM-loppupisteet/kuljettajat:

  1. Frederik Vesti (DEN) 467

  1. Konsta Lappalainen (FIN) 56
  2. Niko Kari (FIN) 26

Epäviralliset EM-loppupisteet/tiimit:

  1. Prema Powerteam (ITA) 870

  1. KIC Motorsport (FIN) 203

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste