Mäkinen hankki Freightliner kilpakuorma-autonsa Englannista, johon Suomessa rakennettiin Cumminsin 11-litrainen kilpamoottori sekä moottorin ohjainyksikkö. Mäkinen on testannut uutta autoaan yhteensä neljän päivän ajan Suomessa. Kemoran syksyisellä moottoriradalla Vetelissä testikierroksia kertyi reilut 150.

– Ratakuorma-autojen Divisioona 1:een pitää järjestäjän mukaan mennä vaikka sääntöjen puitteissa ei pitäisi. Mutta en jaksa asiaa murehtia. On hyvä, että voimme heti mitata uuden automme suorituskykyä sarjan parhaita ja nopeimpia autoja vastaan.

– Testeissä automme toimi hyvin, joten vaikuttaa siltä, että sillä kehtaa Iso-Britanniaan asti lähteä. Jatkamme testiä Brands Hatchissä ja katsomme samalla, mihin vauhtimme riittää. Tulevan viikonlopun jälkeen on helpompia myös pohtia tulevaa kautta, Mäkinen muistuttaa.

Mäkinen tiimeineen rakensi uutuusautoonsa Cumminsin 11-litraisen kilpamoottorin sekä moottorin ohjauksesta vastaava yksikön.

– Moottorin rakensi Kauko Koivisto, joka on rakentanut kaikki kilpamoottorini. Moottorissa on muun muassa sähkösuuttimet ja vastaavaa ei olla aikaisemmin itse tehty. Moottorin ohjainyksikköä kehitti Koiviston ohella Ville Harju, joka lähtee myös Brandsiin mukaan.

– Moottori vaikutti kolealla radalla mukavalta, mutta saas nähdä sitten. Koneen palikat ovat nyt sellaisia, joita olen pitkään itse haaveillut ja joiden toimintaan muut eivät pääse sorkkimaan. Sen verran kokonaisuus Kemorassa pelitti, että automme kehtaa laivata matkaan, Mäkinen toteaa.

Britannian avoimen ratakuorma-autojen BTRC -ratasarjan Divisioona 1:n viikonlopun ensimmäinen startti lähetään liikkeelle tulevana lauantaina klo 16:05 Suomen aikaa. Sunnuntai on vilkas ja kiireinen päivä, sillä sen ohjelmaan on mahdutettu peräti kolme kilpailustarttia. Ensimmäinen niistä lähetetään liikkeelle klo 12:25, toinen klo 15:15 ja kauden finaalistartti klo 18:05 Suomen aikaa.

Teksti: Mika Mäkisen tiedotus, Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste