Red Bullin Verstappen johti kilpailua ensimmäisiin renkaidenvaihtoihin saakka, mutta hän palasi radalle Mercedeksen Lewis Hamiltonin ja Ferrarin Charles Leclercin taakse. Williams oli puolestaan päästänyt Robert Kubican vaarallisesti liikkeelle pysähdykseltään ja tämä oli osua Verstappeniin varikkosuoralla ja hollantilainen joutui väistämään sekä hidastamaan. Radalle päästyään ja ohitettuaan Kubican Verstappen kuin lensi kierroksen aikana sekä Leclercistä että Hamiltonista ohi.

Muutama kierros ennen loppua Vettel teki ohituksen nelospaikalla olleesta Leclercistä, mutta saksalaisen auton takarengas osui monacolaisen auton etupäähän. Leclercin auton eturengas ja Vettelin takarengas hajosivat, ja seurauksena oli kummankin keskeytys.

Ferrarien kolarointi toi radalle turva-auton ja kilpaileminen pääsi jälleen vauhtiin, kun vain kaksi kierrosta oli jäljellä. Pian Hamilton osui yhteen Red Bullin Alexander Albonin kanssa, mikä loi puolestaan Toro Rosson Pierre Gaslylle tilaisuuden napata kakkossijan hiuksenhienosti. Kyseessä oli Gaslyn uran ensimmäinen palkintosija. Hamilton oli maalissa kolmas.

McLarenin Carlos Sainz nousi lähtöruudusta 20 neljänneksi. Alfa Romeon Räikkönen oli viides ja Antonio Giovinazzi kuudes.

Bottas keskeytti moottoririkon takia kierroksella 52.

Kausi päättyy Arabiemiraateissa (Abu Dhabi) 1. joulukuuta.

Tulokset

Teksti: Moottoriurheilu.tv.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste