Sen verran pakko paljastaa että valmistelujen osalta ”2020” reitti oli jo hahmoteltu pääosin kesäkuun alussa paikallisen ammamiehen avustamana. Ensi talvena ”Joutsenlampi” tarinalle käännetään oikeastaan kokonaan puhdas sivu, kun kisapaikaksi vaihtuu nelostien kupeessa sijaitseva terhakka Leivonmäki. Uutta virtaa ja profiilia tarjoaa myös uusi pääkumppani – Kaasujalka-lehti! Kaasujalka on säännöllisesti kuukausittain ilmestyvä ilmainen autolehti pitäen sisällään esim. autojen koeajoja, haastatteluja ja ajankohtaista autoasiaa, luonnollisesti myös sydänystäväämme motorsporttia! Uuden kumppanin ja uuden kisapaikan myötä ainakin lähtökohdat mielenkiintoiselle rallille on siimoitettu. Järjestäjän puolelta haluamme tarjota uusia tuulia uudistetun reitin avulla, jonka uusi keskuspaikan sijainti mahdollistaa.

Kaasujalka-ralli on suositun R-rallicupin toinen osakilpailu heti sarjan korkkaavan Sonkajärven perään vain viikon välillä. R-Cup 2020 uudistuksia on mm. mukaan tulevat nuottiluokat, joihin voisi odottaa ihan uusia kuljettajia mukaan. Lisäksi tulevissa kisoissa voi osallistua cup-luokkiin vaikka ei osallistu itse sarjaan. Nyt nähdään selkeämmin kylänmiesten vauhti sarjalaisiin verrattuna. Lisäksi ”luokkien sekamelska” on huomattavasti selkeämpi. Leivonmäellä nuottiluokkalaiset laitetaan reitille ensimmäisenä kun tätä usein tiedustellaan.

Kilpailun teemana on keskittää tapahtumia mahdollisimman paljon Leivonmäen ytimeen totutun Josemoran ratakeskuksen mallin mukaisesti. Ihan ei yhtä kompaktia all-in-one paikkaa kylältä löydy, eipä tosin taida löytyä mistään muualtakaan. Verrattaen vauhdikas reitti sisältää seitsemän erikoiskoetta tarjoten töitä ohjaamoon noin 70 EK-kilometrin verran. Valittu tiestö sisältää uusia osuuksia myös kokeneimmille harrastajille – niin Aarnelle kuin muillekin katselijoille – hakkuuaukkoja pelkäämättömiä kuljettajia unohtamatta!

Lisätietoja tulevasta löytyy netistä www.kaasujalkaralli.fi sekä kisan Facebook-sivuilta. Kilpailukutsu julkaistaan 1. joulukuuta ajaksi.fi sivustolla, jossa voi myös laittaa lähtönumeroanomukset vetämään. Huom! Muista napata lehtitelineistä matkaan 21.11 ilmestyvä vuoden viimeinen Kaasujalan numero! Lehdessä mukana myös Kaasujalka-rallin ralliliite, joka ilmestyy kaikissa maakuntapainoksissa Keski-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja Itä-Suomessa! Miten se meni – vähän ylikovaa niin kääntyilee!

 
Kaasujalka-ralli 2020 Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste