Heinosen voitto lajittelussa tuli 4,7 pisteen erolla Niko Määttälään, joka puolestaan päihitti kolmanneksi sijoittuneen Henri Haanpään vain 0,4 pisteellä. Haanpään takanakin oli tiukkaa, sillä Jonathan Hast ja Eemi Härmä olivat vain 1,2 pisteen sisällä hänestä.

Kaaviovaiheessa tiensä finaaliin selvittivät Haanpää sekä Mika Keski-Korpi. Ensimmäinen veto oli kummankin osalta varsin hyvä, mutta voitto ratkesi lopulta ajovirheeseen toisen vedon alussa. Ensimmäisenä ajanut Keski-Korpi menetti BMW:nsä hallinnan ja liukui nurmelle vaurioittaen autoaan. Haanpää sai näin ollen kurvailla rauhassa maaliin ja juhlia täten kauden ensimmäisen kisan voittoa. Kolmanneksi sijoittui Määttälä.

Haanpään voiton arvoa korostaa se, että hänen menopelinsä Nissan Silvia saatiin valmiiksi juuri ennen lauantain kisaa pitkän rakentamisurakan jälkeen.

– Äärettömän onnellinen, koska autoa on ruvettu rakentamaan vuoden vaihteessa tyhjästä ja se valmistui eilen. Kävimme aamulla penkittämässä auton ja ajamassa Lapualla yhden sarjan renkaita. Odotukset eivät olleet korkealla, koska uusi on aina uusi ja on siinä vieläkin vähän lastentauteja. Se toimi kuitenkin koko päivän ja voitto on voitto, Haanpää kertoi helpottuneena.

Radalle.com Drifting SM Honkajoki TOP 5

1. Henri Haanpää 114

2. Mika Keski-Korpi 93

3. Niko Määttälä 83

4. Jonathan Hast 65

5. Lauri Heinonen 52

Kausi jatkuu 8. kesäkuuta Kuopiossa.

Teksti: Drifting SM

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste