Tästä syystä aika-ajot eivät onnistuneet täydellisesti (6.), mutta varsinaisessa kisassa MRS-GT Racing -tiimi kuljettajineen (Jukka Honkavuori, Gosia Rdest, Ollie Hancock, John Hartshorne) oli hyvässä iskussa.

24-tunnin kisoissa kuljettajat ajavat vuorollaan noin kahden tunnin jaksoissa. Honkavuoren toisen ajovuoron aikana olosuhteet muuttuivat tosi haasteellisiksi rankkojen sadekuurojen pieksäessä rataa. Honkavuori paukutti ajovuorollaan samaa tahtia kuin voimakkaamman teholuokan GT-Pro -kilpurit ja toi autonsa vaihtoon yli kierroksen kaulalla oman luokan muihin tiimeihin nähden.

– Auto tuntui hyvältä ja oli mahtavaa ajaa pidon rajamailla kun luotto autoon oli hyvä, vaikka sade ja pimeys toivat omat haasteensa, aina sadekelin kisoista pitänyt Honkavuori totesi.

Tiimi jatkoi hyvällä keulalla, kunnes sade yltyi aivan mahdottomaksi ja rata paikka paikoin muistutti tulvivaa jokea. Sähköjen petettyä rata-alueella kisa todettiin aivan liian vaaralliseksi jatkaa ja se keskeytettiin alkuyöstä.

Dubain Hankook 24h kisaan osallistui kaikkiaan lähes 70 autokuntaa yhdeksässä eri luokassa. Muista suomalaisista Patrik Kujala ja Antti Buri ajoivat kumpikin omissa luokissaan kuudenneksi.

Seuraavan kerran Honkavuori tarttuu Porschen kilparattiin vuoden 2020 varsinaisen pääsarjan Porsche Mobil 1 Supercupin testeissä Barcelonan radalla Espanjassa maaliskuun alussa. Sarjan ensimmäinen kilpailu ajetaan toukokuun alussa Zandvoortin F1-radalla Hollannissa.

Tuota ennen Jukka kurvailee Porschen asiakaskouluttajana Levin maisemissa maaliskuun alkuun.

Teksti: Jukka Honkavuoren tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste