Kolme kautta Ranskan 208 Rally Cupissa kilpaillut 25-vuotias Aki Sahila ottaa uudenlaisen haasteen vastaan urallaan ja lähtee hakemaan menestystä maailman ensimmäisestä täysin sähköisten ralliautojen sarjasta.

– Kuulosti todella mielenkiintoiselta sarjalta, ja kun tarjoutui mahdollisuus lähteä niin ei tätä tarvinnut kauaa miettiä, Sahila toteaa.

– Nyt on jopa WRC-autoja myöten puhuttu, että vuonna 2022 tulee hybridimalli. Kaikki näyttää siltä, että rallimaailma muuttuu ainakin osittain sähköiseen suuntaan. Sen kehityksessä myös me halutaan olla heti alkutekijöistä lähtien mukana.

Opel Corsa-e Rallyn pitkälle ulottuva testiohjelma käynnistyi viime vuoden lopulla. Autosta löytyy 136 hevosvoimaa ja vääntöä siinä on jopa 260 newtonia. Vaihdelaatikon puuttuminen sekä moottori tekevät kuitenkin ison eron tavalliseen R2-autoon nähden.

Kuva: Opel Motorsport

– Se ainakin tiedetään, että auto on tekniikaltaan paljon yksinkertaisempi normaaliin verrattuna. Käytettävyys on todella helppo, ja on mielenkiintoista nähdä miten se kisatilanteissa toimii. Vaihteiden ja kytkimen puuttuminen tekee varmasti suurimaan eron, Sahila selvittää.

ADAC Opel e-Rally Cupissa kilpaillaan yhteensä kymmenen osakilpailua, joista kaksi ajetaan myös Saksan MM-rallin yhteydessä lokakuussa.

– Tämä on taas iso askel eteenpäin. Sarjassa ajetaan myös Saksan MM-osakilpailun yhteydessä, mikä on iso juttu myös itselleni, sillä se on myös ensimmäinen MM-rallini.

Viime kaudella Sahila piti ajotuntumaa yllä ajamalla viisi kotimaan kilpailua. Kolmella edelliskaudella kokemusta kertyi kuitenkin Ranskan 208 Rally Cupista, josta mukaan tarttui myös muutama palkintokorokesija.

Aki Sahila kilpaili yhteensä kolmen kauden ajan Peugeotin merkkisarjassa Ranskassa. Kuva: Bastien Roux

– Ranskan asfalttikisoista on varmasti hyötyä Saksassa. Viimeisimmät kisat on kuitenkin näyttänyt, että vauhtia löytyy.

Sarja käynnistyy elokuussa 2020 Saarland-Pfalz-rallissa. Tätä ennen Sahilan on tarkoitus ajaa kotimaassa satunnaisia osakilpailuja ajotuntuman säilyttämiseksi.

– Suomessa olisi tarkoitus ajaa ihan kunnon ja ajotuntuman ylläpitämiseksi joitain kisoja omalla Citroën C2:lla, Sahila kertoo.

Esittelyvideo Opel Corsa-e Rallyn testistä

Teksti: Aki Sahilan tiedotus, Taneli Niinimäki

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste