Kokemus tulee olemaan Lapin lumilla valttia, sillä kyseessä on kauden pisin SM-ralli kilometreissä mitattuna. Kansankielellä Tunturirallin tarinat ovat niitä legendaarisimpia puheenaiheita ralliväen keskuudessa. Uutta historiaa aletaan kirjoittaa, kun kilpailijat lähtevät perjantaina reitille Lordin aukiolta kohti Aittajärveä.

Ennen SM1-luokan kilpailuaan Keuruun Urheiluautoilijoiden Metsälä ajoi testiä Keski-Suomessa. Testirupeama aloitettiin tapaninpäivänä ja pahimmat rattiruosteet ravisteltiin jouhevalla lumibaanalla talvisissa Saarijärven maisemissa. Kesän jäljiltä huollettu auto toimi moitteettomasti ja päivän mittaan ajokin alkoi luonnistua yhä paremmin. Myös pimeällä ajettu testi oli ohjelmassa ennen Rovaniemelle siirtymistä. Tunturissa osa rallin erikoiskokeista ajetaan pimeän aikaan, joten lisävalot on syytä olla suunnattuna ennen reitille lähtöä.

Suomen pohjoisimmassa SM-rallissa nuotitus on vapaampaa verrattuna muihin kilpailuihin. Metsälä ja Kangas ovat tehneet pitkää päivää jänkhällä raapustaessaan nuotteja kohdilleen. Kyseessä on kuljettajalle täysin uusi ralli, joten nuotit täytyy tehdä tyhjään vihkoon. Mäntyvaaran yleisöerikoiskoetta lukuun ottamatta kaikki erikoiskokeet ajetaan kertaalleen. Erikoiskokeet ovat pitkiä, joten erot tuppaavat venymään isoiksi tässä rallissa.

– Reitti on hienossa kunnossa. En ole täällä aiemmin ajanut, joten on hieman vaikea arvioida, miten lujaa mihinkin pattiin uskaltaa vetää. Onneksi Matilta on tullut hyviä vinkkejä. On leveää ja nopeaa tietä, mutta välillä käydään myös kapeilla ja hitaammilla osuuksilla. Paljon on rytminvaihdoksia, eli opittavaa riittää. On tehty pieniä muutoksia nuottiin ja yritetty saada nopeusluokat tarkemmiksi, kertoi Kaihuavaaran erikoiskokeelta tavoitettu Metsälä.

Nuotituksen jälkeen ohjelmassa on vielä “shakedown”, jossa haetaan viimeiset säädöt kohdalleen ennen starttia. Vennivaaran testierikoiskoe ajetaan torstaina kello 13.00 alkaen. Testierikoiskokeelle lähdetään vapaassa järjestyksessä ja ajoaikaa on kello 20.00 asti. Erikoiskokeen maali on Mäntyvaaran raviradan välittömässä läheisyydessä.

SM1-luokkaan ilmoittautui määräaikaan mennessä 31 kilpailijaparia. Taso tulee olemaan huima, sillä mukana ovat kaikki viime vuosien voittajat: Teemu Asunmaa, Juha Salo, Emil Lindholm ja Eerik Pietarinen. Myös tämän ryhmän ulkopuolelta löytyy kuljettajia, jotka parhaana päivänään kykenevät kärkitaisteluun.

Suurimman mediahuomion kilpailussa vievät varmasti Kalle Rovanperä sekä formulatähti Valtteri Bottas. Mercedeksen F1-kuljettaja osallistui kilpailuun viime vuonna M-Sportin kalustolla, mutta tänä vuonna alle valikoitui Citroenin edellisen kehitysversion WRC. Toyotan tehdaskuljettaja Rovanperä hakee WRC-kokemusta Ruotsin rallia varten Lapista ja kukaan tuskin yllättyy, mikäli Rovanperä kiertää reitin koko porukan nopeimmin. Rovanperä starttaa numerolla 1 ja Bottaksen kilpailunumero on F1-sarjasta tuttu 77. Metsälän Skodan oviin liimataan numero 11.

Ralli alkaa perjantaina ja ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan maaliin Lordin aukiolle lauantaina kello 19.20.

Teksti ja kuva: Antti Lahtinen / Metsälän tiedotus.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste