Kaksikko kilpailee viime kauden tapaan SM3-luokassa.

Vaiherikkaan viime kauden jälkeen Citroënin tilalle loppuvuodesta vaihtunut toinen ranskalainen on ensitesteistä lähtien sattunut hyvin kuljettajan käteen. Huovinen onkin ollut innoissaan uudesta kalustosta.

– Kyllähän se vielä enemmän kilpa-autolta tuntuu. Muun muassa ajo-ominaisuuksiltaan ja alustaltaan Peugeot on monta askelta edellä entistä. Yllättävän nopeasti auton kanssa on päästy sinuiksi. Toki paljon vielä pitää ajaa, jotta sataprosenttinen luotto saadaan, mutta lähtökohdat ovat hyvät, Huovinen toteaa.

Tämän vuoden SM-sarjassa on edessä kuusi osakilpailua, joista kolme ajetaan talvella ja kolme kesällä. Kausi alkaa Rovaniemeltä, jossa ajetaan järjestyksessään 55. Arctic Lapland Rally 16.-18. tammikuuta.

– Ensimmäinen kilpailu uudella autolla tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen. Rovaniemellä on paljon pisteitä ja kilometrejä tarjolla, joten maaliin pitäisi selvitä, jotta saadaan hyvä startti kauteen, Huovinen laskeskelee.

– Uskon, että ollaan paljon valmiimpia kuljettajina kauteen kuin vuosi sitten. Nuotitukseen on tullut selkeyttä ja varmuutta, mikä helpottaa prosessia. Koko kauden mittapuulla jos aletaan miettiä, niin kyllä siellä viiden nipussa pitäisi kauden päätteeksi olla pisteissä, jos kaikki menee suunnitellusti, Huovinen ennakoi.

– Harmaita hiuksia valmistautumiseen aiheutti kilpailua edeltävänä viikonloppuna oikuttelemaan alkanut uusi moottori. Tilalle laitettiin auton mukana tullut varamoottori, jolla lähdetään ainakin kauden avaukseen.

SM3-luokassa käydään jälleen kovaa vääntöä sijoituksia, onhan luokka täynnä nuoria kuljettajalupauksia, jotka tähtäävät ylempiin sarjoihin. Rovaniemellä SM3-luokassa on mukana 16 kuljettajaparia, kolmella eri automerkillä. Kilpailussa ajetaan kahden päivän aikana yhteensä 10 erikoiskoetta, joiden yhteismitta on reilut 200 kilometriä.

Kilpailu käynnistyy perjantaina puolenpäivän jälkeen ja tuolloin ajetaan viisi erikoiskoetta. Yhtenä ratkaisunpaikkana voi olla lauantaiaamun ensimmäinen, yli 40-kilometrinen Siikakämän erikoiskoe, jossa ei voi olla enää unihiekkaa silmissä. Siikakämän jälkeen lauantaina on edessä vielä neljä erikoiskoetta ja ensimmäisiä kuljettajia odotetaan maaliin illalla seitsemän jälkeen.

Huovinen ja Romppanen starttaavat matkaan numerolla 48.

Ralli SM -kalenteri 2020

16.-18.01. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi

07.-08.02. SM Vaakuna-Ralli, Mikkeli

28.-29.02. SM Itäralli, Joensuu

12.-13.06. SM O.K. Autoralli, Kouvola

04.-05.09. SM Ralli, Oulu

25.-26.09. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki

Teksti: Joonas Huovinen Rallying tiedotus / Timo Louhelainen.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste