Arctic Lapland Rallyssa vauhti oli nousujohteista kunnes viimeisellä EK:lla auto karkasi hangen päälle keskeytyksen arvoisesti.

Mikkeliin lähdettiin tavoittelemaan hyvää vauhtia heti alusta, mutta kuitenkin Mikkelin torilla sijainnut kilpailun maalilava tavoitteena.

Perjantai-iltana kilpailu avattiin raviradalla yleisö-EK:lla sakean lumisateen höystämänä.

Vaihteleva pito ei herättänyt luottoa ajamiseen, mutta lauantaihin lähdettiin innokaasti odottavin mielin.

Lauantain erikoiskokeet eivät tuoneet itseluottamusta ajamiseen, heti aamun ensimmäinen erikoiskoe oli haastavan liukas. Seuraavalla ek:lla pitoa oli jo enemmän mutta isoilla osuuksilla ei luottamusta omaan tekemiseen ollut tarpeeksi.

Parilla seuraavalla EK:lla vauhti ja sijoitukset olivat jo parempia, siitäkin huolimatta että toisella auto sammui lähtöviivalle toviksi.

Kun kilpailun jäljellä olevista neljästä erikoiskokeesta kaksi seuraavaakaan eivät sujuneet nousujohteisesti, totesi Ville Pynnönen ajamisen olevan ”kauttaaltaan rikkonaista, kun ei kulje niin ei kulje, se pitää nyt vaan hyväksyä.”

Kilpailun kaksi viimeistä EK:ta olivat vain enää muodollisuus ja läpiajelua, vaikka sijoituksesta kympin sakkiin vielä olikin hyvää taistoa. Sijoitukseksi merkataan lopulta SM1-luokan yhdeksäs sija ja kauden avauspisteet. Sijoitus sinällään ei ole pettymys, mutta suuret aikaerot kärkeä kohti mietityttävät.

– Sekalaista tiestöä, isoa ja pientä, nopeita ja hitaita, ylityksiä, risteyksiä, rytmin vaihdoksia ynnä muuta. Tänään jäätiin ihan joka osa-alueella, siinä on nyt pettymyksen keskellä mietiskeltävää millä keinolla tästä noustaan.

– Talviralleistahan kokemusta ei tätä kautta ennen juurikaan ole, mutta ei se nyt aivan eri laji pitäisi kesään verrattuna olla, pohdiskelee Pynnönen ajamistaan.

SM-sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua Joensuun Itärallin maineikkailla ja haastavilla tiestöillä.

Teksti: Pynnönen Racing tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste