Kahden ensimmäisen SM-osakilpailun jälkeen Luhtaniemi on SM-pisteissä hienosti neljäntenä.

Kauden kolmas, ja samalla talvikauden päättävä Ralli SM -osakilpailu, SM Itäralli, ajetaan lauantaina 29. helmikuuta Joensuussa ja sen ympäristössä. Alun perin kuuden erikoiskokeen mittainen kilpailu lyheni yhdellä, kun Joensuun raviradalle kaavailtu yleisöerikoiskoe jää sääolosuhteiden takia pois ohjelmasta. Tiukkaan ja tasaväkiseen SM3-luokkaan on ilmoittautunut yhteensä 19 kilpailijaparia. Ford Motorcraft Rally Teamissa kilpaileva Jani Luhtaniemi ja kartturi Juha-Pekka Jauhiainen starttaavat Ford Fiesta R2T -autolla kisaan numerolla 36.

– Tänä vuonna ajetaan lähestulkoon samat pätkät kuin viime vuonna. En siis oikeastaan tiedä reitistä etukäteen mitään, kun viime vuonna ei oltu ajamassa. Mutta tiestö on varmasti todella vauhdikas ja korkeuseroja on, arvioi Luhtaniemi.

Edellisessä SM-osakilpailussa, Mikkelissä ajetussa SM Vaakuna-Rallissa, ei tapahtumia puuttunut. Kaksikko vei nimiinsä yhden pohja-ajan, sen jälkeen kypäräpuhelimet lakkasivat toimimasta ja myöhemmin vielä vaihdelaatikkokin alkoi temppuilla. Kaikesta huolimatta loppusijoituksena oli ensimmäinen palkintokorokesijoitus, mikä antaa itseluottamusta ja varmuutta myös tulevaan kisaan.

– Auto on laitettu kuntoon Mikkelin jälkeen ja torstaina käydään ajamassa “mutteritestiä”, jotta kaikki varmasti toimii ja voi luottavaisin mielin lähteä Joensuuhun. Tavoitteena on ajaa puhtaasti, tarkasti ja virheettömästi ralli läpi. Sillä suorituksella ollaan varmasti korkealla tuloslistalla!

Ralli SM -sarjan kolmas osakilpailu, SM Itäralli, ajetaan tulevana lauantaina Joensuussa ja sen ympäristössä. Kilpailussa ajetaan viisi erikoiskoetta.

Kilpailun kotisivut

Tulosseuranta

Teksti: Anu Haapalainen, tiedote.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste