Toista peräkkäistä kilpailukautta Porschella kilpaileva nuorukainen starttaa sarjan hallitsevana pronssimitalistina ja saa tälle kaudelle alleen kilpailukykyisemmän 999.1-versioisen auton. Näin hänen tavoitteensa on toukokuussa alkavalle kilpailukaudelle asetettu vain ja ainoastaan sarjan mestaruuskamppailuun.
Vuosi sitten Nurmi ja jyväskyläläinen GTM Motorsport sopivat yhteistyöstä, jonka tavoitteena on edesauttaa ja ennen kaikkea tasoittaa hänen tietään kohti kansainvälisiä autourheilusarjoja. Kaudella 2019 GTM Motorsport muun muassa mahdollisti Nurmelle tutustumisen saksalaisen ammattilaistiimi Leipert Motorsportin kilpailutoimintaan sekä Barcelonan F1-radalla ajetun testin 620-hevosvoimaisella Lamborghini Huracan Super Trofeo EVO -autolla. Nyt kaudella 2020 Nurmi ja GTM Motorsport syventävät yhteistyötä, jonka tavoitteena on nostaa Nurmi kilpailemaan GT-autojen kansainväliseen kilpasarjaan kaudelle 2021.
– Kaudelle 2020 suunnitelmat ovat selkeät, kun Porsche Sprint Challenge NEZ -ratasarjan mitalia on tarkoitus kirkastaa sekä tietysti Relaa Racingille voittamaamme tiimimestaruutta olisi puolustettava. Tämä vuosi kerrytetään vielä ajokokemusta tutussa sarjassa ja keskitytään ajotekniikan parantamiseen syvällisemmin. Luvassa on myös testejä ammattitiimien kanssa ulkomaan radoilla, jotta sitten kaudella 2021 olisi valmius siirtyä kilpailemaan kansainvälisempiin sarjoihin, Nurmi kertoo.
– Vuosi sitten alkanut yhteistyö GTM Motorsportin kanssa on antanut juuri sen, mitä siltä halusin, eli jo viime vuonna sain tutustua eurooppalaisten ammattitiimien toimintaan niin testeissä kuin kilpailuissa. Lisäksi lokakuussa vietin kaksi testipäivää modernin GT-auton ratissa ja siinä sain valtavasti tietoa ajamisestani sekä ennen kaikkea kehitettyä sitä tiimin insinöörien kanssa. GTM Motorsportin Mikko Eskelisellä on aito halu ollut auttaa ja siitä olen enemmän kuin kiitollinen.

GTM Motorsport näkee suomalaisen rata-autoilun tulevaisuuden olevan menestyksekäs.
– F1:ssä ja niin sanotuissa pikkuformuloissa on hyvin suomalaiskuljettajia rakentamassa tulevaisuuttaan ja nyt myös niin Euroopan, Aasian ja Amerikan GT-autosarjoihin on tullut hienosti menestystä janoavia sinivalkoisia tulevaisuuden tähtiä. GTM Motorsport on saanut runsaasti yhteydenottoja varsinkin kartingin SM-sarjasta eteenpäin siirtyviltä kuljettajilta ja totta kai, mikäli vain avuksi voimme olla, olemme jakaneet tietotaitoamme, koska tavoitteemme on jatkaa suomalaisten moottoriurheilijoiden tien tasoittamista heidän ottaessaan askelia kohti kansainvälisiä kilpa-areenoita, GTM Motorsportin Mikko Eskelinen kertoo.
– Kaksi vuotta sitten GTM Motorsport oli mukana nostamassa espoolaista Juuso Puhakkaa ja nyt kahden menestyksekkään Lamborghini Super Trofeo Aasian ratasarjavuoden jälkeen mielenkiinnolla odotamme uutisia hänen tulevaisuudestaan. Parasta aikaa teemme Nurmen lisäksi yhteistyötä kuopiolaisen Elias Niskasen kanssa, jonka kanssa tulen maaliskuun lopulla käynnistyvällä kaudella 2020 kilpailemaan Lamborghini Super Trofeo Aasian ratasarjassa. Luka ja Elias ovat kummatkin testeissä hämmästyttäneet vauhdillaan ja siten molemmat kuljettajat kannattaa ehdottomasti laittaa seurantaan, urallaan useita kansainvälisiä autourheilumestaruuksia voittanut Eskelinen jatkaa.
Luka Nurmen kilpailukalenteri 2020
– 22.-23.05.2020 – Porsche Sports Cup Weekend Ahvenisto, Hämeenlinna (3 lähtöä)
– 06.-07.06.2020 – Rata-SM Kymiring, Kouvola
– 26.-27.06.2020 – Porsche Sports Cup Weekend Pärnu, Viro (3 lähtöä)
– 07.-08.08.2020 – Porsche Sports Cup Weekend Kymiring, Kouvola (3 lähtöä)
– 28.-30.08.2020 – Porsche Club Festival Finland, Alastaro (2 lähtöä ja team-mestaruus Endurance)
Nurmen autourheilu-uran kohokohdat:
– 2019: 3. Porsche Sprint Challenge NEZ ratasarja
– 2019: 5. RalliCross RX-Academy
– 2018: 3. Kartingin SM-sarja, OK
– 2017: Vuoden tulokaskuljettaja
– 2017: 2. Kartingin SM-sarja, OKj
– 2016: 3. Rotax MAX Challenge MM-finaaleissa
– 2016: 3. Kartingin BNL-sarja, Rotax
– 2016: 2. Kartingin Rotax MAX Challenge Finland -sarjassa
Teksti: Jani Kekoni / Luka Nurmen & GTM Motorsportin tiedotus.