Miehet kirjasivat keskeytyksen syyksi ”sisäimu”.

– Yhdellä sanalla tuli kerrottua, että ajolinja meni aivan liian sisältä mutkassa ja lumipenkka imaisi meidät ojaan, selvitti Hannonen tilannetta.

Korpilahden Historic Talviralli oli Historic Rally Trophy -sarjan ensimmäinen osakisa, sillä kilpailukalenterista kolme ensimmäistä osakisaa oli peruttu leudon talven vuoksi. Jyväskylän UA:n ja Korpilahden UA/MK:n järjestelyporukalla lienee hyvät suhteet ”yläkertaan”, sillä parempaa talvikeliä ei olisi voinut toivoa. Koko edeltävän viikon reilut yöpakkaset kovettivat noin 55 kilometrin matkalta neljän erikoiskokeen tienpintaa. Keväinen aurinko porotti upeasti taivaalla, lumipenkkoja oli siellä täällä, eikä parempia olosuhteita olisi voinut toivoa.

– Pitihän meillekin sattua se yksi ainoa kunnon penkka juuri siihen mutkaan, mutta ei tämä harmita. Me lähdimme ajamaan vain itseämme vastaan. Tärkeätä oli testata autoa ja ajotaitoja, saada miehestäkin ruosteet pois, tunnusti Hannonen kisan jälkeen.

Anjalankosken UA:n pari Janne Kanerva – Harri Kanerva aloitti myös hyvin. Ensimmäisellä, noin kahdeksan kilometrin pätkällä eroa pohjat ajaneeseen Hannoseen jäi 11,7 sekuntia. Nuottisarjan puolella ajava Westerlund jäi Kanervasta 3,2 sekuntia. Pari, kolme sekuntia hitaampina viiden sakissa olivat vielä Teemu Koivunen sekä Risto Laine. Kakkosella, vajaan seitsemän kilometrin pätkällä Laine ja Koivunen parantelivat asemiaan nousten sijoille 2-3, kun pätkällä toiseksi nopeimmalle Kanervalle tuomittiin 10 sekunnin rangaistus vilppilähdöstä.

Tauon jälkeen lähdettiin kisan pisimmälle, noin 25 kilometrin Moksin pätkälle. Hannonen ajoi hurjat 40 sekunnin pohjat ennen Janne Lindbergiä. Westerlund oli kolmas viitisen sekuntia Lindbergistä. Kun Kanerva keskeytti kardaanin pettämiseen, Laine kävi penkassa ja Koivunenkin hävisi Hannoselle yli minuutin, muuttui kolmen kärki kertaheitolla. Hannosen johto oli 1.18,3 ennen Westerlundia, jonka ero Lindbergiin oli 11,6. 

Ja kuten niin usein ennenkin, mikään ei ole varmaa ennen kuin ollaan maalissa. Hannonen keskeytti viimeisellä pätkällä ja Westerlund nousi ykköseksi. Lindbergin 6,2 sekunnin pohjat eivät riittäneet, vaan tervakoskelainen jäi kakkoseksi 5,4 sekunnin erolla. Sami Tuominen oli kolmas ja hyvän viimeisen pätkän ajanut Laine nousi neljänneksi. Viiden sakkiin ja vielä alle minuutin voittajalle hävinneiden joukkoon mahtui Arttu Karttunen. 

Tasanopeusluokassa Eugen Damstedt – Ritva Damstedt voittivat Porsche 911:lla. Damstedtit olivat porukan ykkösiä kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella. Kolmannella Eero ja Eetu Juutilainen onnistuivat kiilaamaan Damstedtin edelle ykköseksi. Viimeisen erikoiskokeen viides sija piti Damstedtit kärjessä 3,1 pisteen turvin. Juutilaiset sijoittuivat kakkoseksi ja pari Reijo Rintala – Jukka Silvasti jäivät kolmanneksi voittajalle noin 28 pistettä hävinneenä.

Teksti: Kikka Kuosmanen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste