Aikoinaan Tampere – Kuru tien kupeesta Kyrönlahdelta startannut Pengonpohja oli jo 50-60 -luvuilla Suurajo-reitin vakiokamaa. Sittemmin mm. tieparannusten myötä ek:n alku siirtyi kuutisen kilometriä Länsi-Teiskon suuntaan, Värminmäkeen, josta posotetaan 8,5 kilometriä Piuharille, tämäkin lähes yksi yhteen 80-lukuista Suurajo-pätkää tai hieman pidempänä versiona hyvin rallihenkiseltä kalskahtavaan paikkaan nimeltä Sulku.
Vuosien varrella Pengonpohja on ollut monen rallin helmi, jota on ihasteltu ja joskus sateisen syysyön pimeydessä kauhisteltu. Suuntaan jos toiseen ajettuna, muodoltaan eri versioina sen vaativat koukerot ovat aina kiehtoneet niin kilpailijoita kuin katsojia.
Normirallissa tämä ”kattaus” tarjoillaan yleensä vain kerran, korkeintaan kahdesti, mutta mitäpä jos ajokertoja olisikin puolen tusinaa?
Kuusi kertaa Pengonpohja
Tampereen Urheiluautoilijat järjestää sunnuntaina 24.5.2020 Lake City Rally Pengonpohjan, joka käsittää 6 erikoiskoetta, yhteispituudeltaan runsaat 50 kilometriä. Kaikki erikoiskokeet sijoittuvat neljänä eri versiona perinteiselle Pengonpohjan rallitiestölle. Erikoiskokeista kaksi ajetaan samassa muodossa kahdesti.
Kilpailuun otetaan maksimissaan 150 paria ja kilpailuluokkia on tarjolla kattavasti: Yleinen ja juniorit sekä 2WD että 4WD, Seniorit, Historic, Nuoret, BMW Ralli -sarja. Mukana on myös nuottiluokat, joiden osalta ennakkotutustuminen tapahtuu kilpailupäivän aamuna.
Kilpailu käynnistyy sunnuntaina klo 10.31 ja se ajetaan ns. kategoria 3:n mukaisesti. Kilpailun lähtö on yhtä kuin EK 1:n lähtö ja maali puolestaan EK 6:n maali. Reitti sisältää kaksi huoltotaukoa.
Tervetuloa viettämään suvisunnuntai perinteiden Pengonpohjassa
Kesäkauden kynnykselle ajoittuva Lake City Rally Pengonpohja soveltuu erinomaisesti lähestyvien kesän arvokilpailujen testialustaksi. Kilpailun väljä aikataulu mahdollistaa suuretkin auton säätömuutokset ja hyväkuntoiset, vauhdikkaat erikoiskokeet niiden tehokkaan testauksen.
Suppeasta reittialueesta johtuen huoltotauoista kumpainenkin venähtää täydellä osanottajamäärällä parituntiseksi. Toisaalta, ajan ekologisessa hengessä, reitin siirtymät on pystytty puristamaan vain 70 kilometrin kokonaispituuteen.
Huoltoalueen sijainti on reittiin nähden keskeisellä paikalla, erikoiskokeille johtavat välitiet sekä aikataulun kiireettömyys tekevät kilpailusta erinomaisen tilaisuuden esitellä omaa toimintaa myös sidosryhmille.
Koe alkukesän letkeä rallisunnuntai Kuru – Länsi-Teiskon metsäteillä, eräällä suomalaisen rallin perinteisimmistä suorituspaikoista.
Seuraa kilpailun nettisivuja www.lakecityrally.fi. Täältä löydät lisäinfoa ja aikanaan muun muassa kilpailun säännöt.
Teksti: Lake City Rally Pengonpohja -tiedotus, OOVEE Takala