Tämän hetken asiantuntija-arvioiden mukaan ko. virusepidemian huippu saavutettaneen toukokuun lopussa – kesäkuun alkupuolella. Vaikka Neste Ralli ajoittuu useita viikkoja arvioitua virusepidemian huippua myöhemmäksi, niin Neste Rallin järjestäjäorganisaatio AKK Sports Oy seuraa jo nyt tilannetta sekä koronaviruksen leviämisen estämiseksi tehtäviä toimenpiteitä aktiivisesti.

MM-rallisarjan tilannetta arvioidaan parhaillaan myös Kansainvälisen Autoliiton FIA:n perustamassa seurantaryhmässä, joka useiden asiantuntijajäsentensä voimin, yhteistyössä Maailman terveysjärjestön sekä eri valtioiden kanssa seuraa tilannetta jatkuvasti. Toistaiseksi FIA:n tai rallin MM-sarjan promoottorin WRC Promoter GmbH:n toimesta ei ole vielä tehty mitään linjauksia koronaviruksen vaikutuksista rallin MM-sarjan kalenteriin.

Meille Neste Rallin järjestäjäorganisaatiossa kaikkein tärkeintä on tapahtumaamme osallistuvien asiakkaiden, kilpailijoiden ja työntekijöiden terveys ja turvallisuus, jotka asetamme aina etusijalle arvioidessamme edellä mainittujen viranomaismääräysten, ohjeiden ja toimenpiteiden mahdollisia vaikutuksia Neste Rallin järjestämiseen.

Tämän hetken tiedon perustella Neste Rallin 70. juhlavuoden järjestelyjä jatketaan vallitseva tilanne huomioiden. Koronaviruksen aiheuttama tilanne muuttuu kuitenkin jatkuvasti ja pyrimme tiedottamaan mahdollisista vaikutuksista Suomen MM-ralliin, Neste Ralliin aina mahdollisimman nopeasti sitä mukaan, kun saamme lisätietoa asiasta.

Teksti: AKK -tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste