Rallin MM-sarjan koronatauon aikana Jari Huttunen on pitänyt ajotuntumaa yllä asfalttiralleissa eri puolella Eurooppaa ja tulokset ovat olleet hyviä. Tshekin Bohemia-rallista ja Italian Alba-rallista tilille tuli R5-luokan kakkossijat ja Puolassa ajetussa Rzeszowski-ralli hän ajoi uransa ensimmäistä kertaa yleiskilpailun voittoon asfaltilla.

– Hienoa päästä tauon jälkeen mukaan MM-ralliin, tunnelma ennen kisaa on luottavainen. Kyllä palkintokorokkeelle pitäisi taas päästä, jos mielii näyttöjä antaa. Vaikka ajamme WRC3-luokassa pitää aikoja verrata myös WRC2-luokkaan eli käytännössä ajamme kaikki R5-autoja vastaan.

Huttunen valmistautui Viron MM-ralliin ajamalla elokuussa Louna-Eesti -rallissa, josta tilille tuli R5-luokan voitto. Lisäksi ohjelmassa oli yksi testipäivä juuri ennen MM-rallia. Tuntuma autoon ja Viron erikoiskokeisiin on hyvä.

– Testeissä ajoimme samoilla säädöillä kuin Louna-Eesti -rallissa ja auto tuntui jälleen sopivan hyvin käteen. Tässä kisassa erikoiskokeet ovat hieman erilaisia kuin Louna-Eestin reitillä, ja etukäteen eniten mietityttää minkälaisessa kunnossa pätkät ovat toisella ajokerralla. MM-rallissa taso on niin kova, ettei taktikointiin ole varaa, vaan kaasu on laitettava pohjaan heti avauserikoiskokeesta alkaen.

Viron MM-ralli starttaa perjantai-iltana kello 19:08 Tarton kaupunkierikoiskokeella. Kilpailun viimeinen erikoiskoe ajetaan sunnuntaina kello 13:18. Kaikkiaan rallissa on 17 erikoiskoetta ja EK-kilometrejä kertyy yhteensä 233. Jari Huttunen ja Mikko Lukka ajavat kilpailussa numerolla 27.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste