Alastarolla ajettiin kolme kilpailua, lauantaina yksi ja sunnuntaina kaksi. Hallitseva BMW Xtreme -sarjan mestari Juho Siekkinen rakensi mestaruuden kivijalkaa lauantaina, ja oli märällä radalla murskaavan nopea. Aika-ajossa paalupaikan ottanut Siekkinen kiihdytti lähdössä muilta karkuun, eikä voitto ollut missään vaiheessa uhattuna. 

– Kaikki meni nappiin. Startti onnistui ja pääsin sen verran karkuun, että keskityin vain auton säästämiseen ja maaliin ajamiseen. Voitolla saatiin kasvatettua sarjajohtoa kahteenkymmeneen pisteeseen, meillä on hyvät lähtökohdat huomiselle, Siekkinen, 23, kertasi. 

Sunnuntaina ajettiin kaksi kilpailua. Viidentoista minuutin mittainen normaali kilpailu, sekä niin kutsuttu ”pitkä kisa”, joka kestää neljäkymmentä minuuttia ja sisältää varikkokäynnin sekä kuljettajan vaihdon. Sarjassa tällä kaudella debytoinut Kalliokoski aloitti päivän ajamalla omassa startissaan toiseksi, mestaruus oli enää sinettiä vaille valmis. 

– Kolmosruudusta pääsin nousemaan toiseksi. Siinä oli lähdössä aika kovia tilanteita, meinasin pyörähtää. Kari Haavisto pääsi tässä kohtaa vähän karkuun, ja oli niin sama vauhti etten saanut ajettua häntä enää kiinni, Kalliokoski, 23, sanoi. 

Jäljellä oli vielä kauden viimeinen startti. Tiimin taktiikkana oli, kuten kauden toisessa osakilpailussa Botniaringilläkin, että Siekkinen aloittaa ja Kalliokoski ajaa toisen osuuden. Mestaruuden kannalta tilanne oli helpottava, Kari Haaviston voittaessa pohjalaiskaksikolle olisi riittänyt kuudes sija. 

– Kahdeksannesta ruudusta matkaan, ja lähdössä oli tosi tiukkaa. Otin startin liian varovasti, ja jäin aika huonoon rakoon, ympärillä alkoi kolisemaan ja oli pahasti pussissa. Pääsin kuitenkin nousemaan pari pykälää, ja taisin olla kuudentena Haaviston edellä, kunnes jouduin taisteluun toisen, edellä olevan kilpakumppanin kanssa. Siinä hässäkässä Haavisto kuittasi meidän molemmat, ja tuli vähän kiire. ”Las Palmasin” mutkassa sitten tapahtui, Haavisto kamppaili niin rajusti, että sai osuman, rengas hajosi ja samalla meidän mestaruus alkoi varmistumaan, Siekkinen kertoo. 

– Juho oli juuri päässyt kärkeen kun tuli vaihtoon, lähdettiin toisena olleen Petri Haaviston kanssa peräkanaa pois varikolta. Sain vähän eroa tehdyksi, ajelin aika rauhassa, vältin riskejä ja varmistelin meille voiton ja mestaruuden. Oli todella siisti fiilis kun sain vain ajaa eikä ollut enää mitään paineita, Kalliokoski sanoi.

Siekkinen oli sarjan voittajana myös edellisellä kaudella, tuolloin sarjassa oli cup arvo. Kalliokoskelle kausi BMW Xtreme -luokassa oli ensimmäinen, molemmat olivat erittäin tyytyväisiä historialliseen mesteruuteen. 

– Lähdettiin hakemaan ehjää viikonloppua ja se saatiin. Koko tiimi hoiti tämän mestaruuden, me saimme vain keskittyä ajamiseen. Päätettiin kausi vielä pitkän kisan voittoon ja mestaruuteen, ei voisi tämän parempia fiiliksiä olla, kaksikko päättää. 

SM-pisteet 2/2

1) Siekkinen & Kalliokoski 140p

2) Kari Haavisto 100p

3) Markus Tirkkonen 84p

Täydelliset pistetilanteet täällä

Teksti ja kuva: Toni Lönroos

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste