Kesätauon aikana Röyhkiön kilpailukalustolle suoritettiin täydellinen huolto, jonka seurauksena ajotreeneille ja testeille ei jäänyt niin paljon aikaa kuin oli kaavailtu.

21-vuotias ylöjärveläinen tuskaili myös Skoda Fabian säätöjen kanssa Lahden osakilpailussa ja oli avauspäivän kolmen erikoiskokeen jälkeen seitsemännellä sijalla.

– Auton ajettavuus ei ollut kohdallaan, mutta on myönnettävä, että kuskin tuntuma ei ollut yhtä hyvällä tasolla kuin kesän alussa, Röyhkiö kertasi.

Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki pitivät toisena päivänä sijoituksensa, mutta saivat kuudenneksi korkeimmat pisteet, kun rallin voittaja virolainen Egon Kaur ei kilpaillut sarjapisteistä.

– Tällä kertaa ei päästy nousemaan odotettuun vauhtiin ja taistelemaan palkintopallisijasta. Meidän tiimillä on tiedossa ne asiat, jotka teemme toisin ennen seuraavaa kisaa. Kauden päätteeksi olisi jälleen tarkoitus haastaa sarjan kärkikuskit, Röyhkiö päätti.

Ralli SM -sarjan viimeinen osakilpailu koittaa Kokkolan ympäristössä 25.-26. syyskuuta.

Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste