Vuosi sitten Legends ratasarjan Semi-PRO luokan Mestaruuden voittanut nuorukainen sijoittui kaikissa osakilpailuissa neljän parhaimman joukkoon ja sen myötä saavutti ylivoimaisesti Suomen suosituimman rata-autoilun kilpasarjan PRO-luokan mestaruuden. Samalla Luka Nurmi kirjautti jatkaa suomalaisen moottoriurheiluhistorian ennätystehtailua ollen nyt nuorin tämänkin kilpasarjan voittanut kuljettaja. Vuosi sitten hän teki saman tempun Porsche Sprint Challenge NEZ-ratasarjassa.

– Minulle Legends auto soveltuu erinomaisesti tekniseen ajoharjoitteluun sekä ennen kaikkea kilpailutoiminnan ylläpitämiseen. Kun tänä vuonna kilpailuviikonloput Ferrari Challenge EM-ratasarjan kanssa eivät menneet päällekkäin niin ihan omaa ajotuntumaa ylläpitääkseni lähdin tavoittelemaan PRO-luokan Mestaruutta, joka sitten varmistui jo ennen Botniaringin päätösosakilpailua. Hienolta tuntuu olla 50 kanssakilpailijan joukosta tämän erittäin kovatasoisen kilpasarjan kaksinkertainen sekä ennen kaikkea myös historian nuorin Mestari, Luka Nurmi kertoo.

Legends Mestaruussarjan palkintona on osallistumisoikeus EuroNASCAR PRO-luokan finaaleihin, jotka tänä vuonna ajetaan lokakuun viimeisenä viikonloppuna Italian Vallelungassa. Näin Luka Nurmelle EuroNASCAR kisaviikonloppu toimii erinomaisena valmistautumisena kaksi viikkoa myöhemmin Mugellossa ajettaviin Ferrari Challenge ratasarjan finaaleihin. Vallelungassa Nurmi saa vastaansa mm. vuoden 1997 kanadalaisen Formula-1 ratasarjan Maailmanmestari Jacques Villeneuven.

– Iso kiitos Legendsin IceBoys Racing tiimille upeasta kilpailukaudesta ja kaikesta tuesta mitä heiltä sain saavuttaakseni PRO-luokan Mestaruuden. Koen olevani etuoikeutettu kun Mestaruuden myötä sain palkinnoksi yhden kansainvälisen kilpailuviikonlopun lisää ja pääsen siellä mittaamaan vauhtiani niin Formula-1 ratasarjan Maailmanmestaria kuin Legendsin kolminkertaista Mestari Henri Tuomaalaa vastaan. Samalla haen askelmerkkejä Ferrari Challenge finaaleihin, joissa sitten ratkotaan sarjan kaikkien mitalien osoitteet, Nurmi jatkaa.

Luka Nurmen tähänastisen autourheilu-uran kohokohdat:
– 2021: 1. Legends PRO luokan MESTARUUS
– 2020: 1. Porsche Sprint Challenge NEZ MESTARUUS
– 2020: 1. Legends Semi-PRO luokan MESTARUUS
– 2019: 3. Porsche Sprint Challenge NEZ PRONSSI
– 2019: 5. RalliCross RX-Academy
– 2018: 3. Kartingin SM-sarja, OK PRONSSI
– 2017: 2. Kartingin SM-sarja, OKj HOPEA
– 2016: 3. Rotax MAX Challenge MM-finaaleissa
– 2016: 3. Kartingin BNL-sarja, Rotax
– 2016: 2. Kartingin Rotax MAX Challenge Finland sarjassa

Jani Kekoni

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste