M-Sportin virallinen jälleenmyyjä Suomessa, KMS Racing, kilpaili lauantaina 4.2. kahdella autolla Ralli SM -sarjan toisessa osakilpailussa IsoValkeinen SM Ralli Kuopiossa sekä yhdellä autolla Otepää Talverallissa Virossa. Kuopiossa kilpailiva Daniel Polásek ja Joonas Ojala Ford Fiesta Rally4 -autoilla SM3-luokassa. Virossa EMV3 -luokassa kilpaili paraguaylaiskuljettaja Diego Dominguez Ford Fiesta Rally3:lla.

Otepäässä ajetussa Otepää Talverallissa paraguaylaiskuljettaja Dominguez debytoi lumella osana valmistautumistaan junioreiden MM-sarjaan ja tulevaan WRC-kauteen. 23-vuotias Dominguez siirtyi heti ensimmäisellä kahdeksasta erikoiskokeesta EMV3-luokan johtoon eikä katsellut taakseen. Maalissa JWRC-kuljettaja oli yleiskilpailun 10, ja parhaimmillaan erikoiskoetuloksissa Dominguez oli kuudes.

-Lähden positiivisin mielin Ruotsiin. Oli helppoa opetella koko tiimin tukiessa minua. Päivä ei ollut helppo, mutta voimme olla tyytyväisiä lopputulokseen. Ruotsin rallista tulee varmasti haastava, mutta lähden luottavaisena viivalle. Auto ja olosuhteet tuntuvat jo tutuilta, joten päivä ja valmistautumisemme oli onnistunut, Dominguez kertoo.

Kuopion SM-rallin ohjelmaan kuului kahdeksan erikoiskoetta. Aamun neljän erikoiskokeen lenkillä uransa toisessa talvirallissa kilpaillut Polásek ajoi parhaimmillaan viidenneksi nopeimman ajan, ja oli huoltotauolle tultaessa viidentenä luokassa. 16-vuotias Ojala ajoi niin ikään parhaimmillaan viidenneksi nopeimman ajan toisessa kilpailussaan Rally4-luokan autolla, mutta joutui keskeyttämään erikoiskokeella 3.

-Reitti oli todella hieno, ja parhaat pätkät olivat vielä edessä. Harmittaa todella paljon, kun kolmosella yhdessä hypyssä auto putosi nokalleen, ja sen seurauksena autoon tuli sen verran vaurioita, että jouduimme keskeyttämään, Ojala kertaa.

Toiselle lenkille Polásek lähti hakemaan kokemusta. Varma ajo toi tsekkiläislupauksen maaliin viidentenä. Iltapäivän neljällä erikoiskokeella kolmella Polásek oli viidenneksi nopein ja erikoiskokeella 7 neljäs.

-Olemme todella tyytyväisiä päästessämme maaliin. Päivä ei ollut meille helppo. Vauhti ei ole ideaali, mutta tiedostamme missä on kehitettävää ja pyrimme näyttämään kehityksemme Jyväskylässä, Polásek kertoi maalissa.

KMS Racingin tiimipäällikkö Jussi Kumpumäki summaa viikonlopun seuraavasti:

-Hieno suoritus Diegolta, ensimmäinen kilpailu lumella ja luokkavoitto. Lisäksi monta isomman luokan autoa jäi taakse. Isot tsempit Diegolle Ruotsin MM-ralliin! Kumpumäki kehuu.

-Danielin kanssa jatkamme opiskelua Jyväskylässä. Tänään kerättiin paljon tärkeitä kilometrejä talteen ja hankittiin uutta kokemusta. Meillä on nyt selkeä suunnitelma, mihin keskitymme Danielin kanssa Kuopion ja Jyväskylän välissä. Keskeytys oli harmillinen Joonaksen kannalta, toivottavasti saamme ehjät kisakilometrit talteen Jyväskylässä, Kumpimäki jatkaa.

KMS Racingin kilpailukausi jatkuu Jyväskylän Talvirallilla 3.-4.3.

Otepää Talverallin lopputulokset – 110,38 km:

1.

Ott Tänak

57:16,1

 

Ford Puma Rally1

EMV1

EST

2.

Georg Linnamäe

1:00:00,2

+2:44,1

Hyundai i20N Rally2

EMV2

EST

3.

Gregor Jeets

1:01:05,4

+3:49,3

Skoda Fabia Rally2 Evo

EMV2

EST

4.

Emils Blums

1:02:32,4

+5:16,3

Mitsubishi Lancer Evo 9

EMV5

LVA

5.

Timmu Korge

1:02:39,5

+5:23,4

Mitsubishi Lancer Evo 10

EMV5

EST

10.

Diego Dominguez

1:06:05,9

+8:49,8

Ford Fiesta Rally3

EMV3 (1.)

PRY

IsoValkeinen SM Ralli Kuopion lopputulokset SM3 – 94,47 km:

1.

Tuomas Välilä

4:52,8

 

Ford Fiesta Rally4

FIN

2.

Justus Räikkönen

4:53,5

+0,7

Peugeot 208 Rally4

FIN

3.

Jere Pensas

5:00,8

+8,0

Ford Fiesta Rally4

FIN

4.

Matteo Fontana

5:01,9

+9,1

Peugeot 208 Rally4

ITA

5.

Daniel Polásek

5:09,7

+16,9

Ford Fiesta Rally4

CZE

Juho Koski / KMS Racing tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste