Uusi Naisten Cup on vielä kokeiluvaiheessa, pisteistä taistellaan Pohjanmaan, Itärallin ja Kokkolan teillä. Luokkaan saa osallistua vain kaksivetoisella autolla, mukana on niin takavetoisia F-ryhmäläisiä kuin etuvetoisia vakioautojakin. Naisten luokassa ajetaan normaaliin tapaan nuoteista, lähtöpaikka on SuomiCup -luokan kilpailijoiden jälkeen.
– Kun tällainen mahdollisuus tuli tarjolle niin ajateltiin tarttua siihen, pitkästä aikaa ollaan Suomeen rakentamassa naisille omaa sarjaa. Osallistujia on nyt ensimmäisessä rallissa viisi ja autot aika erilaisia, joten tulen vertaamaan aikoja edelleen SM5-luokkaan missä talvella ajoin.
Jyrkiäisen valmistautuminen kauden ensimmäiseen kesäralliin keskeytyi kotikulmilla, Fiestan moottori hajosi ja tiimille tuli iltapuhteita.
– Muutaman kerran ollaan ajettu treeniä, mutta tuli yllättäen moottorinvaihtotauko, viime perjantaina pamahti kone. Olin Hämeenlinnassa tutulla tiellä ja kyyditsin asiakkaita, kone ylikuumeni ja nesteet tulivat pihalle, vielä ei osaa sanoa tarkempaa diagnoosia mistä se johtui. Onneksi löydettiin toinen kone, laitetaan se paikalleen ja toivotaan että auto pelaa hyvin viikonloppuna. Torstaina pitää jo olla pohjanmaalla, yritetään ehtiä ennen sitä testata että kaikki toimii. Pohjanmaan tavoitteena on saada sujuvuutta soralla ajamiseen, viime vuonna se oli hakemista kun ajoin ensimmäisiä kilometrejä soratiellä kilpavauhtia. Talvella sain paljon kilsoja alle, luulen että se helpottaa myös kesällä ajamista. Kartturi Pöntinen tuntee kotiseutunsa tiet hyvin, luotetaan että siitäkin on vähän apua, numerolla 69 ralliin starttaava Jyrkiäinen ennakoi.
SM Pohjanmaa Rallissa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta joiden yhteispituus on 106 kilometriä, kilpailun startti tapahtuu Seinäjoen torilta perjantaina 19.5. klo 19.01. ja maaliin tullaan samaan paikkaan lauantaina 20.5. klo 17.55. Rallia voit seurata Rallin SM-sarjan tulospalvelun kautta, sekä suorana lähetyksenä Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavan kautta koko rallin ajan. Linkit seuraamiseen löytyvät alta.
Kuva Era Media, teksti Toni Lönroos.