Miko Jalava sekä kartanlukija Riikka Hokkanen ovat Puolassa ajettavan rallin Euroopan mestaruussarja ERC:n kolmannessa osakilpailussa kuudentena kahden ajopäivän jälkeen. Junior ERC -luokassa Sparrow Racing Teamin Ford Fiesta Rally4:llä kilpailevan Jalavan EM-debyytti on ollut haastava, mutta nousujohteinen.

Ralli alkoi perjantaina lyhyellä yleisöpyörityksellä, ja varsinaisten erikoiskokeiden makuun päästiin lauantaina. Ongelmat kypäräpuhelimen kanssa kuitenkin kiusasivat mäntyharjulaiskuljettajaa aamun ensimmäisillä erikoiskokeilla, ja huoltoon tultaessa Jalava oli Junior ERC -luokassaan kahdentenatoista.

-En kuullut nuottia yhtään kypäräpuhelimen ongelmien takia. Saatiin onneksi se kolmannelle pätkälle toimimaan. Yritetään parantaa pätkä pätkältä rallin mittaan, mäntyharjulaiskuljettaja kertoi.

Toiselle lenkille Jalava pisti isompaa vaihdetta silmään nousten tuloslistoilla kohisten. Iltahuoltoon tultaessa hallitseva rallin Suomen juniorimestari oli luokassa kuudentena.

-Auto tulee tutummaksi joka pätkällä, ja luotto kasvaa. Tiet olivat todella karussa kunnossa toisella ajokerralla, joten huomisen tavoitteena on ajaa järki päässä maaliin, Jalava summasi.

79th Rajd Polski jatkuu päättyy sunnuntaina 21.5. Edessä on kahdeksan erikoiskoetta ja 78,22 erikoiskoekilometriä.

Junior ERC -sarjan tulokset 8/16 erikoiskokeen jälkeen:

1.            Ola Nore                  1:01:02,6                            Renault Clio Rally4           NOR

2.            Norbert Maior        1:01:41,1             +39,5     Peugeot 208 Rally4          ROM

3.            Roberto Dapra        1:02:06,0             +1:03,4  Peugeot 208 Rally4          ITA

4.            Victor Hansen         1:02:09,7             +1:07,1  Peugeot 208 Rally4          SWE

5.            Mille Johansson      1:02:50,5             +1:47,9  Citroen C3 Rally2              SWE

6.            Miko Jalava              1:03:07,9             +2:05,3  Ford Fiesta Rally4             FIN

Teksti Juho Koski.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste