– Meillä oli hyvä meno päällä, kunnes moottorin lämmöt nousivat ja se alkoi hyytymään. Harmitti kun kisa jäi puolitiehen, Jyrkiäinen totesi Pohjanmaan keskeytyksen jälkeen.

Itärallissa ajetaan yhdeksän erikoiskoetta, perjantai aloitetaan yleisöerikoiskokeella Mehtimäellä, lauantaina kuljettajille on tarjolla seitsemän hienoa metsäerikoiskoetta. Jyrkiäinen lähtee kilpailuun Fiestan tekniikan osalta luottavaisin mielin, vika on paikallistettu ja korjattu. Kaksikon tavoitteena on ensisijaisesti ajaa virheetön kilpailu joka päättyy vasta ruutulipulle.

– Tavoitteena on ajaa ehjä kilpailu maaliin, samalla vertaillen aikoja SM4-luokan kilpailijoihin, ja koittaa pienentää eroa siinä luokassa. Toki samalla haetaan hyvää tulosta Naisten Cupissa. Fiestaan vaihdettiin moottori Pohjanmaan jälkeen, ajettiin sillä kahdeksan erikoiskokeen pituinen F-cupin ralli Mäntsälässä ja todettiin että nyt toimii. Mäntsälä toimi testikisana, ei saatu ihan kauhean kovaa yritystä päälle, mutta saatiin hyvää treeniä. Kisaviikolla ei enää ajeta testiä, tehdään vain huolto ja torstaina lähdetään kohti Itä-Suomea, kuuleman mukaan erittäin hienoa reittiä, Jyrkiäinen ennakoi.

SM Itäralli käynnistyy perjantaina 16.6. klo 19.01, illan aikana ajetaan kaksi erikoiskoetta. Lauantaina 17.6. reitille lähdetään klo 09.31 Joensuun torilta, ja maaliin tullaan samaan paikkaan klo 18.14. Jyrkiäinen ja Pöntinen ajavat luokassa 8, kilpailunumero kaksikolla on 72. Ralli on katsottavissa suorana lähetyksenä Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalla, linkki ohessa. 

Moottoriurheilu.tv – YouTube
SM-Ralli – Etusivu (rallism.fi)
SM-Ralli – Liveseuranta (rallism.fi)
Suvi Jyrkiäinen Racing | Facebook

Aikataulu:

Perjantai 16.6.

Klo 19.01 Lähtö Mehtimäki
Klo 19.11 EK 1 Mehtimäki 1,50 km
Klo 20.06 EK 2 Kissapuro 5,50 km

Lauantaina 17.6.

Klo 09.31 Lähtö Joensuun tori
Klo 10.13 EK 3 Kuusvaara 1 11,40 km
Klo 10.44 EK 4 Mäkrä 1 7,67 km
Klo 11.34 EK 5 Oskola 1 13,26 km
Klo 12.49 Huolto Joensuun ravirata
Klo 14.35 EK 6 Kuusvaara 2 11,40 km
Klo 15.06 EK 7 Mäkrä 2 7,67,km
Klo 15.56 EK 8 Oskola 2 13,26 km
Klo 16.44 EK 9 Tervavaara 22,76 km
Klo 18.14 Maali Joensuun tori

Kuva Samu Ekman
Toni Lönnroos
Suvi Jyrkiäinen Racing -viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste