Sankka pöly sekä auringonlasku kuumassa ja seisovassa ilmassa aiheutti kuljettajille huomattavan paljon haasteita, jonka johdosta rallin kilpailunjohto päätti mitätöidä toisen erikoiskokeen tulokset epätasa-arvoisten ja vaarallisten olosuhteiden johdosta. Näin ollen yötauolle edetään rallin ensimmäisen erikoiskokeen tulosten mukaan. Kilpailunjohtajan päätös on luettavissa rallin virallisella ilmoitustaululla

SM1-luokassa kärkiajan 1,5-kilometriselle Mehtimäen yleisöerikoiskokeelle ajoi Jari Huttunen. 0,7 sekunnin erolla toiseksi ehti Teemu Asunmaa ennen Lauri Joonaa, joka jäi Huttusesta puolestaan 1,7 sekuntia. 

SM2-luokassa Benjamin Korhola kiirehti ykköseksi 2,1 sekunnin turvin. Erikoiskokeen toiseksi vauhdikkaimmin suoritti Henri Hokkala, jolle kuitenkin lätkäistiin 10 sekunnin aikasakko rengaskoodilomakkeen myöhässä toimittamisesta. Kakkospaikan peri näin Toni Herranen ja kolmanneksi nousi Ville Ruokanen

Leevi Lassila hallitsi SM3-luokan osalta avauserikoiskokeen tapahtumia ja kirjautti taululle pohjat 1,3 sekunnin turvin ennen Jere Pensasta. SM4-luokassa Tuukka Kauppinen aloitti tuttuun tapaan kärjessä ja SM5-luokassa Arttu Lähdeniemi ja Tuukka Hallia siirtyivät tasa-ajalla luokkajohdossa yötauolle. 

SM Itärallissa ajetaan lauantaina vielä seitsemän erikoiskoetta, joille mittaa kertyy vajaat 88 kilometriä. Kilpailua voi seurata tuttuun tapaan Moottoriurheilu TV:n YouTube-livelähetyksen välityksellä. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi

Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tällä kaudella jo kisaviikonlopun sunnuntaisin Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. SM Itärallin parhaat palat ovat vuorossa sunnuntaina 18.6. klo 19:25. 

SM Itäralli, Joensuu: Tulokset EK 2/9

SM1-luokka
1. Jari Huttunen 1:25,0 
2. Teemu Asunmaa +0,7
3. Lauri Joona +1,7

SM2-luokka
1. Benjamin Korhola 1:31,3 
2. Toni Herranen +2,1
3. Ville Ruokanen +3,1

SM3-luokka
1. Leevi Lassila 1:34,9 
2. Jere Pensas +1,3
3. Justus Räikkönen +1,7

SM4-luokka
1. Tuukka Kauppinen 1:40,8 
2. Henri Sääskilahti +0,7
3. Ville Vatanen +3,0

SM5-luokka
1. Arttu Lähdeniemi 1:30,0 
2. Tuukka Hallia +0,0
3. Pekka Keski-Korsu +0,4

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste