Divisioona 1-luokan A-finaali oli Atro Määtän juhlaa. Hän otti hyvän startin, jonka ansiosta hän sai heti vedettyä pienen raon muihin. Määttää ei uhannut kukaan, vaikka mies ei sitä itse tiennytkään.
-Minulta irtosi molemmat peilit startissa enkä tiennyt missä muut ovat. Ajoin sitten vain niin kovaa kun pääsin ja voitto tuli, Määttä nauroi maalissa. Atro Määttä siirtyi samalla SM-pistejohtoon.

Toiseksi ajoi pohjanmaanmies Janne Kanerva. Janne kärsi koko päivän huonoista starteista , mutta A-finaalissa se onnistui ja hän pääsi toiseksi. Kanerva ajoi lisälenkin kolmannella kierroksella eikä menettänyt paikkaansa vaan tuli maaliin toisena.
-Kyllä oli mahtava finaali. Lähdössä heti tilanteita ja vauhti oli nyt hyvä, ei voi olla kun tyytyväinen, sanoi Kanerva.

Kolmannesta paikasta taistelivat Harri Arola sekä Martti Simonen. Simonen oli pitkään kolmantena eikä Arola uskaltanut lähteä ohitusyritykseen, koska tiesi ettei Simonen antaisi helpolla paikkaansa. Arolan odotus palkittiin kun lähdettiin viimeiselle kierrokselle. Simonen takarengas irtosi lähes kokonaan ja Arola pääsi ohi.
-Oli todella lähellä etten osunut Simoseen kun hänelle tuli tekninen murhe. En uskaltanut lähteä ohittamaan, mutta ei näköjään sitten tarvinnut, Arola totesi tyytyväisenä finaalin jälkeen. Arola putosi SM-pisteissä toiseksi.

Pohjanmaa jyräsi SRC:ssä

Mika Vaaranmaa oli pitelemätön SRC:n A-finaalissa. Startista maaliin asti johtanut Vaaranmaa sai tuhatpäisen yleisön valtaviin suosionosoituksiin kun hän ajoi kotikisansa voittoon.
-Tämä oli täydellinen päivä. Ei mitään suurta ongelmaa ja mukavaa kun oli niin paljon tuttuja paikalla tsemppaamassa, totesi Vaaranmaa.

Pohjanmaan menestystä täydensi Harri Kujalan toinen sija. Kujalalla oli alla uusi auto Ford Escort, eikä mies ehtinyt paljoa testaamaan ennen kisaa.
-Mika oli ylivoimainen tänään, mutta olen todella tyytyväinen toiseen sijaan, Kujala sanoi.

Kolmas SRC-luokassa oli hallitseva mestari Jari Kokko, joka joutui raivaamaan tiensä A-finaaliin C-finaalista asti.

Autokrossissa huima startti

Jarno Kukkola lähti A-finaaliin ykköspaikalta, vierestä lähti Jussi-Petteri Leppihalme. Startin jälkeen pääsuoralla mentiin neljä autoa rinnakkain. Tilanne päättyi Leppihalmeen komeaan volttiin. Kukkola paineli kärkeen perässään Janne Taskila. Kukkola jätti lisälenkkinsä viimeiselle kierrokselle, jonka seurauksena Taskila meni kärkeen ja ajoi voittoon. Kukkola oli toinen ja Toni Vainikka ajoi kolmanneksi.
-Hyvä päivä, totesi Taskila maalissa.

Kauhajoen tulokset:

Divisioona 1:
1. Määttä Atro ValUA Ford Focus WRC
2. Kanerva Janne KankUA Skoda Fabia WRC
3. Arola Harri UAU Mitsubishi Lancer E6
4. Lautamäki Jukka JaMoKe/UA Ford Escort WRC
5. Simonen Martti HyUA Peugeot 307
6. Perkiömäki Ari RaaUA Ford Fiesta ST T16

SRC:
1. Vaaranmaa Mika JaMoKe/UA Ford Escort WRC
2. Kujala Harri KauhUA Ford Escort WRC
3. Kokko Jari LemUA Volvo S 40 EVO
4. Koirikivi Markku AnkUA Volvo S-40 Evo Eg.
5. Sinkkonen Janne KankUA Volvo S40 2.8 EVO
6. Rajala Joni-Pekka NoorUA/MK Volvo S40

Autokrossi:
1. Taskila Janne OuMK/UA RY Toyota mr2
2. Kukkola Jarno AL-Härmä VW 1500 S
3. Vainikka Toni ValUA VW 1302 S
4. Ruuska Tomi HvMK/UA Toyota Starlet
5. Lassila Jukka KvanUA Toyota MR 2
6. Leppihalme Jussi-Petteri ParkUA Toyota MR 2

SM-pisteet 4/6

Divisioona 1:
1. Määttä Atro 66
2. Arola Harri 65
3. Kanerva Janne 61
4. Lautamäki Jukka 55
5. Simonen Martti 47

SRC:
1. Vaaranmaa Mika 67
2. Kokko Jari 64
3. Koirikivi Markku 56
4. Sinkkonen Janne 50
5. Mattila Juha-Pekka 44

Autokrossi:
1. Kukkola Jarno 71
2. Taskila Janne 70
3. Vainikka Toni 54
4. Ruuska Tomi 48
5. Lassila Jukka 38

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste