Kakkoseksi nousi uudempi kasvo, Hämeenkyrön UA:n Markus Lehtinen. Pronssia nappasi Honkajoen MK/UA:n vanha konkari, Esa Kirsilä. A-finaalin lähtö oli tasainen, Rajala oli kuitenkin parhaiten liikkeellä. Hänen Fiatinsa etupyörät nousivat korkealle ilmaan muiden puristuksessa. Rajala ei kuitenkaan hellittänyt kaasua, ja kun etupyörät olivat taas maassa, jatkui matka kohti kärkipaikkaa. –Ei ongelmia, tässä on varmaankin varustauduttava ensi vuoteen että saisi sen neljännen henkilökohtaisen mestaruuden.
Markus Lehtinen pääsi muiden nahistellessa hyviin asemiin, kisa johtikin hopeamitalille. Esa Kirsilä oli yksi niistä, joiden auto otti kiinni Rajalan keulivaan ajokkiin. –Pakkohan siinä oli väistää, ettei koko ryhmä ollut poissa pelistä.
Kisan väriläiskä oli kolminkertainen mestari Antti Harju, jonka hyvä viikonloppu meni hiukan pilalle semifinaalissa. Kärkipaikalla ensimmäiseen kaarteeseen ajanut Harju pyörähti kanssakilpailijan avustaessa. Hän joutui E-finaaliin. Sieltä voitto ja D-finaali. Voittotahti jatkui ja siirtyminen C-finaaliin. Sieltäkin voitto. B-finaalin lähdössä Harju oli taas ripein mutta ensimmäisessä kaarteessa menetti kärkipaikkansa. Niinpä yleiskilpailusijoitus oli yhdestoista.
SM-kisan järjesti Kauhajoen Urheiluautoilijat ry.

Teksti:
Kare Asp

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste