Parolalainen Petri Kaura oli tyytyvinen ajoonsa, vaikka niukka tappio Hiltuselle pudottikin hänet yhteispisteissä kolmanneksi viime vuonna mestaruutta juhlineen Petri Kumpulaisen taakse. – Niin kovaa mentiin kuin päästiin, mutta tämän parempaan se ei riittänyt, kommentoi Kaura.
Vuosi sitten F-Cupin päätösosakilpailussa itsensä mestariksi nostanut Kumpulainen syytti Hiltuselle hävitystä 9,1 sekunnista vain itseään. – En osannut ajaa tällä autolla märällä kelillä oikealla tavalla. Pahiten se näkyi kolmos- ja nelospätkillä. Loppua kohti meno parani, mutta kärki oli jo liian kaukana, harmitteli 1998 ja 2002 F-Cupin mestaruuden voittanut lahtelainen. Sarjaa ennen Lammi-rallia johtanut Lopen Sauli Mikkola oli päätösosakilpailussa viides ja putosi tiukassa kisassa sarjan neljänneksi.
A-junioreissa suomussalmelainen Kai Hyttinen ajoi edellisen kauden tapaan varmasti ja tasaisesti ja otti B-junnujen F-Cupin mestaruuden jatkoksi A-junnujen kultaa ja teki näin suorituksen, johon kukaan muu kuljettaja ei ole vielä pystynyt. A-juniorien kärki oli toisinto viime kaudelta, sillä vasta 19-vuotias Joni Nikko oli myös vuosi sitten Hyttisen adjutantti. – Kakkosella meni jarrut, eivätkä jarrut olleet koko päivänä mieleiset, kertoi lupsakka suomussalmelainen. Jarrujen vajaatoiminta ei estänyt 31-vuotiasta tukkirekan kuljettajaa voittamasta A-junnujen yleiskilpailua. Hyttinen voitti neljä yleiskilpailua, eikä viides voitto ollut kiinni kuin tekniikasta. – Kiuruvedellä meni kone päätös-EK:lla, mutta muuten tekniikka pelaa, testaan sitä niin paljon. Aloitin rallin kaksi vuotta sitten hiukan vahingossa. Kymmenen vuotta sitten ajoin kaksi rallia, joista voitin toisen ja keskeytin toisen, mutta sen jälkeen jokamiesluokka vei mukanaan. Hiukan harmittaa, ettei tullut silloin jatkettua rallin parissa, totesi JM:ssä noin 30 yleiskisavoittoa ajanut Hyttinen.
Hopealle sijoittunut Joni Nikko on todellinen rallilupaus. 19-vuotias Nikko oli heti tulokaskaudellaan F-Cupissa hopealla, ja tänä vuonna laihialainen oli ainoa, joka ajoi samoja aikoja Hyttisen kanssa. Nikko menetti mahdollisuuden mestaruuteen lukuisten ulosajojen vuoksi. Lammi-rallissakin juniori ajoi EK1:llä pohjat, mutta suistui seuraavalla EK:lla minuutiksi ulos, mutta nousi lopuilla vauhtiosuuksilla viidenneksi 52,4 sekunnin päähän Hyttisestä. Hyttisen ja Nikon taakse A-juniorien cup-pisteissä ryhmittyivät Hyrylän Marko Boström, Uuraisten Veli-Matti Saarinen ja Lammilla toiseksi ajanut Kyrön Juha Laaksonen.
B-junioreiden yleiskilpailun voittanut Jukka Nikkilä oli yhtä ylivoimainen mestari kuin Hyttinen korkeammalla junnutasolla: Nikkilä voitti kolme yleiskilpailua. Nikkilän tapaan myös Heinolan Jukka Hurmerinta nousi päätösrallissa ohi Laukaan Olli Savosen.
Ralliautoilun F-Cup 2003, yleinen
1. Jukka Hiltunen (LaihUA) Toyota Corolla GT 81 pistettä
2. Petri Kumpulainen (LahUA) Toyota Corolla GT 80
3. Petri Kaura (AAU) Volvo 240 79
4. Sauli Mikkola (LopUA) BMW M3 77
5. Jari Valtaala (AlavUA) Toyota Corolla GT 75
6. Jarno Ojanperä (LahUA) Toyota Starlet 64
7. Mikko Kauppinen (LMM) Toyota Starlet 64
8. Pasi Taipale (EPUA) Opel Ascona B 64
9. Timo Kuukka (RiiUA) Ford Escort RS 2000 63
10. Jere Rekola (LahUA) Toyota Corolla GT 62
Ralliautoilun F-Cup 2003, A-juniorit
1. Kai Hyttinen (SsUA) Toyota Starlet 1300 109
2. Joni Nikko (LaihUA) Toyota Starlet 1300 97
3. Marko Boström (HyrUA) Toyota Corolla GT 95
4. Veli-Matti Saarelainen (UuUA) Opel Manta 2.0 E 81
5. Juha Laaksonen (KySUA) Toyota Starlet 77
Ralliautoilun F-Cup 2003, B-juniorit
1. Jukka Nikkilä (V UA) Ford Escort RS 2000 103
2. Jukka Hurmeranta (HeiUA) Toyota Starlet 1300 94
3. Olli Savonen (LMM) Opel Ascona i 2000 93
4. Timo Viitaniemi (VesUA) Toyota Corolla GT 92
5. Jari Laakkonen (PR-Racing) Ford Escort 1600 74