Monen eri autourheilulajin erikoismies Eemeli Peltokangas kiilasi yleisen johtopaikalle jo heti ensimmäisellä kierroksella. Vaikka hän ei Proton Satriallaan pystynyt toisella yrityksellä juurikaan parantamaan, otti hän voiton sekunnin erolla Pohjankyrön Urheiluautoilijoiden Mitsubishi-kuljettajaan Hannu Mäki-Ikolaan. Samaa seuraa edustava Jarmo Suokko jäi Ford Escortilla niukasti kolmanneksi ennen Volvo-moottorisella Escortilla ajavaa Mika Perttulaa. Nelosluokan paras oli molemmilla kierroksilla Starlet-kuljettaja Jorma Telkinen. Yleiskilpailussakin hän oli peräti viidenneksi nopein. Muita luokkavoittajia yleisessä olivat Timo Pöyry N-ryhmäläisellä Mitsubishillä ja Jari Itälahti kolmosluokan Starletilla.
Niemi jälleen ylivoimainen
Junioreissa Raahen Antti Niemi jatkoi Mitsubishin ohjaimissa vakuuttavia suorituksia. Kevään aikana Niemen Mitsubishiin on rakennettu tehokas noin 420 hevosvoiman moottori sekä uusi kytkin ja alusta. Auto sopii lupaavan 25-vuotiaan kuljettajan käsissä mainiosti asfaltille ja voitto oli selvä jo ensimmäisen kierroksen jälkeen. Hän jälleen myös hätisteli yleisen kärkiaikoja. Niemen voittoaika oli ainoastaan vajaa kolme sekunnin kymmenystä heikompi kuin Eemeli Peltokankaan. Raahen Urheiluautoilijoiden Heikki Paaso-Rantala oli kisassa mukana Petri Ylitalon nopealla Escortilla ja ottikin yleiskilpailun kakkostilan ja luokkavoiton. Eroa voittajaan kertyi kuitenkin yli 3,5 sekuntia. Jukka-Pekka Peltokangas jäi Escort Cosworthilla yli sekunnin luokkavoittaja Paaso-Rantalasta. Viiden parhaimman joukkoon ehtivät vielä Harri Kervinen aikaisemmin Jouko Tirin rallin SM-sarjassa ohjastamalla Subaru Imprezalla ja Timo Rantala Mitsubishillä. Luokkavoittajiksi selvisivät myös Timo Karjalahti Daihatsu Charadella sekä Tarmo Ronkainen Starletilla.
Pyhäjoen Helena Maijalan kärsiessä tällä kertaa Ford Escortin tekniikkaongelmista naistenluokkaa hallitsi Volvoa ohjastanut Hämeenkyrön Urheiluautoilijoiden Anne-Mari Senvall. Maijala hävisi voittajalle ensimmäisen kierroksen ajallaan lähes kaksi sekuntia. Raahen Urheiluautoilijoita edustava Annika Sirviö oli kolmas. Nuorten luokassa parasta vauhtia piti Laihian Urheiluautoilijoiden Antti Lahtinen.
Tulokset: http://www.netikka.net/oopsware/