Ralli alkaa nuotituksella perjantaina 8.10. klo 9. Nuotitus päättyy klo 20.30. Itse kisa starttaa lauantaina 9.10. klo 13.01 Hyvinkään keskustasta Kirjastoaukiolta. Iltapäivän ja illan kuluessa ajetaan 12 erikoiskoetta (n. 104 EK-km) Etelä-Hämeen vaativilla teillä. Mukana on myös kahteen kertaan ajettava asvalttierikoiskoe. Ensimmäinen kilpailijapari saapuu yötauolle Hyvinkäälle n. klo 21.45 eli kärkikuljettajatkin pääsevät ajamaan pimeässä, mikä nykyään on harvinaista SM-ralleissa!


Sunnuntaina kilpailu jatkuu klo 9.01. Aamun ja päivän kuluessa ajetaan vielä kuusi EK:ta (n. 62 km) eli kansallisen rallin verran EK-kilometrejä. Sunnuntaina reitti suuntautuu vähän eri suunnalle kuin lauantaina. Voittajaa juhlitaan klo 13.30 jälkeen Hyvinkään Kirjastoaukiolla. Koko reitin pituus on n. 518 km.


Lauantain huolto on keskitetty edellisvuosien tapaan Oittiin ja sunnuntaina ollaan Hyvinkäällä kilpailukeskuksen alueella.


Pelimies 2004 F-ryhmälle ja A-junioreille

Tänä vuonna myös F-ryhmä ja A-juniorit ajavat kilpaa kumpanakin päivänä. Tiedossa on siis kaksi päivää ja noin 166 tiukkaa EK-kilometriä, jotka laittavat sekä kuljettajat että kaluston koetukselle.


Ilmoittautumiset


Ilmoittautumisaika päättyy tiistaina 21.9.2004 klo 17. Tenab ottaa ilmoittautumisia vastaan faxilla, sähköpostilla ja kirjeitse. Myös netin kautta voi ilmoittautua.


Majoitukset


Majoitukset voi varata tänä vuonna suoraan rallin järjestäjältä. Rallin nettisivuilta löytyy kohta Majoitukset ja sieltä voi ladata lomakkeen, jolla majoitusvaraukset hoituvat sujuvasti.


Yhteystietoja


Nettisivut on avattu osoitteeseen www.valvolineralli.com, josta mm. säännöt ja ilmoittautumislomakkeen voi käydä lataamassa. Kilpailun johtajan Pasi Winbergin tavoittaa numerosta 0400-810 550, e-mail: pasi.winberg@valvolineralli.com. Tiedottajana toimii Maria Manninen, puh. 0400-408 504, e-mail: maria.manninen@valvolineralli.com.


Tervetuloa SM VALVOLINE ralliin!

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste