Koko rallin ajan käytiin tiukkaa sekuntikamppailua voitosta. Eroa maalissa oli vain neljä sekuntia. Kolmas oli numerolla 1 startannut Matti Nikander voittajan kanssa samanlaisella Toyotalla. Enonkosken tauolla Kuhanen johti toisena olevaa Mikko Kauppista 12 sekunnin erolla, mutta viimeisellä eli viidennellä erikoiskokeella Nikander painui väkisin Kauppisen ohi mitalipallille. Oman jännityksensä koki voittaja vielä viimeisellä siirtymällä kun EK:n viiden maalissa katkesi vetoakseli ja viallisella autolla maaliintulo tuotti omat ongelmansa.
SJÖBERG KESKEYTTI MAHTIHYPPYYN
Nopea maantieylitys EK:lla 3 koitui hallitsevan mestarin Micael Sjöbergin kohtaloksi. ”Bemarit kulkee hieman kovempaa kuin muut ja suoralla hypättiin yli 40 metriä.
Öljypohja rikki ja savu pöllähti ohjaamoonkin. Kartturikin oli 15 minuuttia ilman ilmaa, mutta nyt miehet on kunnossa”, kertasi illan tapahtumia Lapinjärveläiskuljettaja. Onneksi sarjan kuudesta osakilpailusta vain viisi lasketaan lopputuloksiin, summasi Sjöberg. Viitosella pohjat tykittänyt Heikki Koskema oli myös käynyt siiman alla ja peruutellut tiukassa sekuntikilpailussa kenties yleiskilpailun voitonkin. Nyt kilpailun kolmonen hävisi kakkkospytyt 0,9 sekuntia ja voitonkin vain 5,4.
PAIKALLISET SORTUIVAT KESKEYTYKSIIN
Savonlinnan Urheiluautoilijoiden Seppo Laamasen kolmas F-Cup alkoi näytöstyyliin. Kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella Sepon keltainen Golf laukkasi selvät A-junioreiden pohjat, mutta EK 3 kolme koitui Sepon ja kartanlukija Juha Karjalaisen kohtaloksi. Vielä heikommin alkoi Jouni Kaskisen taival, kun moottoririkko pilasi kilpailun jo EK 1:lle menevälle siirtymätaipaleella.
Heikki Nousiainen vauhti kiihtyi puolestaan loppua kohti ja hän päätti rallin osaltaan loistavasti täräyttäen viimeiselle erikoiskokeelle yleiskilpailun pohja-ajan.
A-junioreiden yleiskilpailun vei Tomas Nikus ja myös hän luotti tänään Toyotaan.
Arto Tolvanen
PRISMA RALLI 2006
lehdistöpalvelut