Kauden neljästä osakilpailusta kaksi voittaneelle Ericsonille riitti Lahden kolmas sija maailmanmestaruuden sinetöimiseen. Ericson kuittasi uransa ensimmäisen MM-kullan yhteensä 92 pisteellä. Tapio ja Eriksson jäivät hänestä yhdeksän pistettä. Ahmasalo oli yhteispisteissä neljäs ja Viktor Herten viides.
Tapio ja Eriksson päättivät siis kautensa 83 MM-pisteeseen ja vieläpä täsmälleen samoin osakilpailusijoituksin. Kaksikon keskinäinen paremmuus ratkaistiin sääntöjen mukaan kauden viimeisen osakilpailun perusteella.
“Olen tyytyväinen tällä kaudella hopeaankin”
– Yleisö sai ainakin sen, mitä oli Lahdesta tullut hakemaan, myhäili tällä kaudella voittonsa lisäksi kerran toiseksi ja kaksi kertaa neljänneksi ajanut Tapio.
Lahden osakilpailuvoitto oli 31-vuotiaalle rovaniemeläisellä jo kolmas peräkkäinen.
– Olen hallinnut tätä lajia jo useamman vuoden, mutta siitäkin huolimatta minun pitää olla tyytyväinen hopeaankin. Jos minulla on ollut ennen onneakin matkassa, niin nyt sitä ei enää ollut, viittasi Tapio muun muassa kaatumiseensa kärjestä Sveitsin jälkimmäisessä osakilpailussa.
Tapion tavoin Lynxillä ajavan Ericsonin oli vaikea uskoa mestaruutta todeksi, vaikka hän lähtikin viimeisen osakilpailuun selkeä pistejohto plakkarissaan. Ericsonille olisi riittänyt Lahdesta kymmeneskin sija Tapion voittaessa.
– En todellakaan uskaltanut odottaa kauden alkaessa mitään tällaista. Varsinkin, kun olin vielä vaihtanut kelkkamerkkiä, tuuletti ruotsalainen hiihtostadionin iltavalaistuksessa.
– Tietenkin Peterin oli tavallaan helppo lähteä tähän kisaan, mutta turha näillä asioilla on jossitella. Oikea mies voitti tänä vuonna mestaruuden, totesi Tapio rehdisti.
– Ajoin sen minkä pystyin, eikä epäonnelle voi mitään. Kalusto toimi koko kauden moitteettomasti. Ensi vuodesta en osaa sanoa vielä mitään sen tarkempaa. Ajetaan nyt tämäkin kausi ensi loppuun, jatkoi Tapio.
Ahmasalon ajolasit hajalla
Rovaniemeläiset Tapio ja Ahmasalo tarjosivat MM-finaalissa yleisölle jännitettävää koko rahan edestä. Miehet vuorottelivat johtopaikalla, kunnes Tapio tuli ja tervehti ruutulippua reilut kolme sekuntia ennen Ski-doolla edennyttä Ahmasaloa, joka otti startissa kärkisijan itselleen.
Peter Ericson puolestaan ajoi tasaisen varmasti ja taktisesti kypsästi koko kisan kolmannella sijalla. Riskillä kärkeä kiinni ajanut Johan Eriksson ehti käväistä välillä jo lippusiimojen väärälläkin puolella maalisuoran näyttävän hyppyrin alastulossa.
– Sain hyvän startin, mutta jouduin myöhemmin hiljentämään vauhtia, kun ajolasini särkyivät. Näkyvyys heikkeni tuntuvasti, harmitteli Ahmasalo.
Ahmasalo antoi muiden tavoin täyden tunnustuksen Lahden radalle, joka oli ainakin tällä kaudella ehdottomasti MM-sarjan paras.
– Lahti oli ensimmäinen ja samalla viimeinen kunnon crossirata. Tällaisia MM-sarjan ratojen pitäisi olla joka maassa, suuntasi Ahmalo katseensa jo ensi kauteen. Kauteen, jossa ainakin Saksa on tarjolla uudeksi MM-isännäksi.
Tapion ja Ahmasalon ohella Lahden MM-osakilpailun suomalaispanos oli hieno. Kymmenen nopeimman sakkiin mahtuivat edelleen Hannu Toppala, Janne Jurvelin ja Viktor Herten, jotka valloittivat sijat 5-7.
Lahti, snowcrossin MM-sarjan 4/4 osakilpailu:
1) Janne Tapio, Suomi 21.25,086, 2) Tomi Ahmasalo, Suomi 21.28,440, 3) Peter Ericson, Ruotsi 21.33,312, 4) Johan Eriksson, Ruotsi 22.03,799, 5) Hannu Toppala, Suomi 22.07,258, 6) Janne Jurvelin, Suomi 22.21,488, 7) Viktor Herten, Suomi – 1 kierros, 8) Marcus Evensson, Ruotsi, …11) Jarmo Näkkäläjärvi, Suomi, 13) Risto Juujärvi, Suomi, 15) Olli-Pekka Mäki-Peura, Suomi.
Snowcrossin MM-sarjan lopullinen pistetilanne:
1) Peter Ericson 92, 2) Janne Tapio 83, 3) Johan Eriksson 83, 4) Tomi Ahmasalo 68, 5) Viktor Herten 56, 6) Andreas Ljungberg 49, 7) Jörgen Backman 42, 8) Marcus Evensson 40, …13) Hannu Toppala 21, 19) Janne Jurvelin 15, 24) Risto Juujärvi 9, 27) Olli-Pekka Mäkipeura 7.
www.moottoriliitto.fi
www.snowcross.fi
Teksti: Kari Aho