Kilpailijoiden kannalta kilpailusta tekee vaativan se, että rata sisältää paljon korkeuseroja ja nopeita osuuksia. Riihimäellä ei tarvita keinotekoisia hidasteita, kuten monilla teollisuusalueille rakennetuilla rallisprintradoilla.


Seurahuone Sprint avaa Kotamestarit 2006 –asvalttisarjan. Hyvistä palkinnoistaan tunnettu ja kilpailijoiden keskuudessa arvostettu sarja käsittää viisi osakilpailua. Sarjaan on ilmoittautunut n. 90 kilpailijaa. Riihimäellä nähdään kaikkiaan lähes 120 ajajaa. Joukossa on lajin huippunimiä, kuten moninkertainen Suomenmestari ja Kotamestarit-sarjan voittaja Tomi Hallia. Tuusulalainen starttaa kisaan ansaitusti numerolla 1.


Paikallisvärejä edustavat mm. Lopen Jouko Karhumäki sekä juniorit monessa kilpailussa tällä kaudella voittanut Timo Rahkonen. Riihimäen Urheiluautoilijoiden kuljettaja tuo kotikisaan lähes 500-hevosvoimaisen Ford Sierra Cosworthinsa. Peräti 18 kilpailijaa Riihimäelle houkutelleessa alle 18-vuotiaiden nuorten luokassa kotiseudun mainetta puolustaa Hausjärven Harri Kuoppamäki. Vastaansa toisen polven ajaja saa mm. Sebastian Lindholmin pojan, Axelin.


Kilpailu alkaa klo 13. Taukoa vietetään runsaan tunnin kuluttua. Toinen ja samalla ratkaiseva kierros ajetaan n. klo 15. Toisen kierroksen huipentaa yleisen luokan huippuajajien taistelu sekunnin kymmenyksistä.


KILPAILUN AIKATAULU


08.00 Kilpailutoimisto avataan
08.00 Katsastus alkaa
11.00 Ilmoittautuminen päättyy
12.00 Ohjaajakokous
12.00 Rataan tutustuminen päättyy
13.00 1. kilpailija lähtee
14.30 Tauko
15.30 2. kierros alkaa
17.00 Arvioitu kilpailun päättymisaika


Teksti: Jari Kohonen

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste