Ensimmäinen osakilpailu ajettiin viime lauantaina Riihimäellä ja voiton vei odotetustiKellokoskelainen Tomi Hallia. Hallia kellotti molemmilla kierroksilla nopeimman ajan joten vahva alku enteilee tälle vuodelle hyvää menestystä ja jopa kolmatta kotaa.Niin ikään Keravan osakilpailussa Hallia puolustaa viimevuotista voittoaan jossa kuitenkinkovaa vastusta on luvassa niin Kari Tasangolta, Antti Niemeltä ja monelta muulta.Kilpailuun ilmoittautui 81 kuljettajaa mutta odotettavissa on yleensä vielä noin kymmenkunta jälki-ilmoittautujaa. Keravalla ei ajeta nuortenluokkaa.Ruotsalaisväriä tullaan myös näkemään mm. Teresa Wiss on yksi ahkerista suomessa kilpailevistaruotsalaisista. Teresalla ajokkinaan jo viime vuodelta tuttu Opel Ascona, sen sijaan Wissin avopuoliso Juha Tapio on vaihtanut Volvonsa Toyota Celica GT 4:jään. Paikallisväriä edustaa mm. RDT:n Jari Rantakare.Kilpailun johtajana toimii Jorma Aksela.