Kerimaa Sprint kaasuteltiin aurinkoisessa kevätsäässä, joka houkutteli lomakylän alueelle varsin runsaslukuisen ja hyväntuulisen yleisön. Kisajärjestelyt saivat jälleen kiitosta niin kilpailijoilta kuin katsojiltakin – tällä kertaa erityisesti lapsiperheet olivat löytäneet tapahtuman.
Yleiskilpailun voiton vei odotetusti Jyväskylän Urheiluautoilijoita edustava Ari Könönen, joka tehtaili voittoaikansa ensimmäisen kierroksen aikana. Toinen kierros katkesi sprinttiekspertiltä auton tekniseen vikaan kolmannen ratatuomaripisteen kohdalle.
-Muuten kisa meni hyvin, mutta toisella kierroksella tapahtui jotain mystistä. Auto vain yksinkertaisesti sammui, pohdiskeli sprinttimestari toiseksi kurvailleen Tommi Luostarisen kanssa palkintojen jakoa odotelleessaan. Kotikisassaan kaasutellut Luostarinen jäi 0,49 sekuntia voittajasta, mikä ei tuntunut juuri harmittavan, sillä Luostarisen pääkoitokset ovat SM-sarjassa. Luostarinen teki muutenkin varsin tarkkaa työtä, sillä toisen ja kolmannen sijan erotti vain yksi ainoa sekunnin sadasosa – Keski-Karjalan UA:n mies Jarno Kinnunen jäi siis tasan puoli sekuntia voittajalle.
Jos Könösen voitto olikin odotettu, niin sitäkin odottamaton oli junioreissa kilpailevan Tapio Laurosen lauantai-illan kunniaksi esittelemä vauhti. Keski-Karjalan Urheiluautoilijoiden väreissä kilpaileva mies nimittäin kiisi oman kierroksensa 0,35 sekuntia nopeammin kuin yleiskilpailun voittaja Ari Könönen. Tämä tiesi sitä, että Lauronen sai kunnian pokata kisan nopeimmalle annettavan Kerimaan kiertopalkinnon. Kyseinen pokaali ei ole kisan kymmenvuotisessa historiassa kertaakaan matkannut juniorin palkintohyllyä koristamaan. Junioreissa seuraavat sijat menivät Kimmo Kauppiselle (SuonUA) ja Ari Turuselle (K-KUA). Naisten luokassa voiton vei lähes 14 sekunnin erolla Minna Puonti (HamUA). Senioreissa voittopokaalin nappasi Joensuun Urheiluautoilijoiden Ahti Kinnunen.
Kisatulokset tarkemmin löytyvät täältä…
http://www.netikka.net/oopsware/Sprint56/KerimaaSpr2705res.htm